Saksofonisti/säveltäjä Anthony Braxtonin vaativa musiikki tarjoaa kuulijoille paljon pureksittavaa ja päänvaivaakin. Hänen tuotantonsa on erittäin laaja, enkä ainakaan minä ole pystynyt hankkimaan siitä kokonaiskuvaa. Braxtonin tuotannossa on kuitenkin joukko hieman helpommin lähestyttäviä tulkintoja jazzin perinteestä, esimerkiksi useita levytyksiä jazzstandardeista, uusia näkökulmia Charlie Parkerin musiikkiin tarjoava ”Charlie Parker Project 1993” (hat Art, 1995) ja nyt esillä oleva lähinnä pianisti Lennie Tristanon sävellyksistä koostuva levytys, joka samalla nostaa esille saksofonisti Warne Marshin eräänä Braxtonin esikuvana.

Tristano-levy svengaa vakuuttavasti, sillä komppiparina vauhtia pitävät yllä basisti Cecil McBee ja rumpali Andrew Cyrille. Levyn äänittämisen aikaan 25-vuotiaalle pianisti Dred Scottille levyllä oli kyse debyyttilevytyksestä. Scott soittaa niin voimakkaasti, että on harmi, kun hänestä ei ole kovin paljon kuultu tämän jälkeen. Toki hän nettisivujensa (www.dredscott.com) perusteella soittaa, säveltää ja tuottaa musiikkia edelleen, mutta varsinainen läpimurto laajemman jazzyleisön tietoon on jäänyt tekemättä.

Bändin eturivissä Braxton itse soittaa saksofoneja sekä huilua ja Rova Saxophone Quartetin John Raskin baritonisaksofonia. Yhtyeen musiikki on periaatteessa svengaavaa perusjazzia, mutta taitavina improvisoijina molemmat puhaltajat luovat koko ajan tuoreelta, ajattomalta, kuulostavaa vapaata musiikkia. Levytys on intensiivinen mestariteos, mustan avantgarden ja valkoisen cool jazzin hedelmällinen ja kompleksinen kohtaaminen.