Nick Sanders Trio: You Are A Creature (Sunnyside Records, 2015)

Nick Sanders Trio: You Are A Creature (Sunnyside Records, 2015)

Vielä on tilaa yhdelle pianotriolle, varsinkin kun kyse on niin taitavasta ja keskittyneesti yhtenä äänenä toimivasta ryhmästä kuin pianisti Nick Sandersin johtama trio. Trion esikoislevy ”Nameless Neighbours” ilmestyi vuonna 2013 Sunnyside Recordsilla. Nyt alkuvuodesta julkaistu toinen levy ”You Are A Creature” (Sunnyside Records) koostuu kolmestatoista lyhyehköstö, noin 2 – 5 minuutin raidasta, joilla sanoma tiivistyy nasevasti.

Vielä alle kolmekymppinen Sanders on kotoisin New Orleansista. Kaupungin perinnemusiikille omintakeinen poljento ei suoranaisesti kuulu klassisen musiikin opinnoilla muusikon uransa aloittaneen pianistin sävellyksissä ja soitossa. Sen sijaan ”You Are A Creature ” on yleisilmeeltään varsin mietiskelevää musiikkia ja Sandersin perehtyneisyys klassiseen musiikkiin on ilmeistä. Toisaalta paikoin Monk-tyylinen kulmikkuus tuo mukavaa särmää musiikkiin ja paikoin trio innostuu svengaamaan oikein kunnolla, kuten versiolla Ornette Colemanin sävellyksestä ”The Blessing”, joka on levyn aikoa lainakappale.

Pianistin ote on klassisen selkeä, Henry Fraserin joustava basso ja Connor Bakerin dynaamiset rummut seuraavaat nikottelematta mukana. Muiden modernien pianotriojen tavoin myös Sandersin trio on enemmänkin kolmen muusikon yhdessä ohjastama superinstrumentti kuin soolopianon ja komppiryhmän kohtaaminen. Kaikkiaan ”You Are A Creature” on onnistunut levytys, jonka myötä Nick Sanders trioineen päätyy seuraamisen arvoisten uusien jazznimien listalle.

Nick Sanders Trio: You Are A Creature (Sunnyside Records, 2015)
Nick Sanders, piano, Henry Fraser, basso, Connor Baker, rummut

Lisätietoja: Nick Sandersin kotisivut

Videolla Nick Sanders Trio Bostonissa vuonna 2012. Yhtye soittaa Thelonious Monkin sävellyksen Oska T.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.