-

Nathan Francis Quintet feat. Vladimir Shafranov: The House That Bobby Built (Ajabu! Records, 2023)
Suomeen asettunut amerikkalainen basisti Nathan Francis julkaisee uutta musiikkia ahkerasti, näköjään albumi per vuosi -periaatteella. Debyyttilevy ”Nathan Francis Quartet feat. Eero Koivistoinen” ilmestyi vuonna 2021, ”Diamondback” julkaistiin heti seuraavana vuonna ja kolmas ”The House That Bobby Built” saatiin kuunneltavaksi viime marraskuussa. Aikaisempien levyjen kvartettikokoonpano laajenee uutuudella kvintetiksi, kun mielenkiintoinen tuttavuus, nuori slovenialainen trumpetisti Vid Šketan,…
-

Pekka Haavisto – Tornio 2024
Pekka Haavisto pistäytyi vaalikiertueellaan Torniossa aamutuimaan sunnuntaina 4.2.2024. Varhaisesta aamusta huolimatta paikalle oli kokoontunut yllättävän paljon väkeä. Haavisto puhui selkeästi, rauhallisesti ja luottamusta herättäen.
-

Florian Arbenz: Conversation #10 – Inland (Hammer Recordings, 2023)
Rumpali Florian Arbenzin kaksitoistaosainen levytyssarja on jo ihan loppusuoralla. Viime syksynä ilmestyi nyt esittelyssä oleva kymmenes osa ja viimeiset kaksi osaa julkaistaan maaliskuussa tuplalevynä. Valmistumassa on merkittävä ja monipuolinen käytännön tutkielma pienyhtyejazzin mahdollisuuksista. Sarjan kymmenennelle osalle Arbenz on koonnut pelkästään sveitsiläisistä muusikoista koostuvan (ehkä sarjan nimi viittaa tähän?) kvintetin, jonka kahden vaskipuhaltimen ja sähkökitaran yhdistelmä…
-

Mark Lotz: Freshta (ZenneZ Records, 2023)
Hollannissa asuva saksalainen huilisti ja säveltäjä Mark Lotz on varttunut Saksan lisäksi myös Thaimaassa ja Keniassa sekä opiskellut jazzia sekä klassista huilua että intialaista bansuri-huilua. Niinpä ei ole syytä kummastella, että hän on taitelijana kotonaan monenlaisissa ympäristöissä soolohuilusta, tanssiin, teatteriin tai yhteisiin hankkeisiin kuubalaisten ja afrikkalaisten muusikoiden kanssa. Lotzin viimeisin albumi on sekin vaikuttava esimerkki…
-

Kolme pianotrioa
Vaikka pianotriojen jazzia ilmestyy niin paljon, että välillä tuntuu vaikealta löytää genren levyistä enää mitään kirjoitettavaa, on pianotrio kuitenkin jatkuvasti kiehtova jazzin ja improvisoidun musiikin instrumentti. Tämän todistavat nyt esittelyssä olevat kolme debyyttialbumia, jotka tarjoavat sopivasti erilaisen näkökulman pianotriojen musiikkiin. Kolmisen vuotta toiminut Ida Alanen Trio sai alkunsa korona-aikoina hieman vahingossa, kun vierekkäisillä treenikämpillä harjoitelleet…
-

Max Roach 100 vuotta
Merkittävimpien jazzmuusikoiden joukkoon kuuluvan rumpali Max Roachin (1924-2007) syntymästä tuli tänään (10.1.2024) kuluneeksi sata vuotta. Tosin Roach muisteli myöhemmin, että hänen oikea syntymäpäivänsä oli ollut jo 8.1.1924, vaikka virallisiin rekistereihin syntymäpäiväksi merkittiin kaksi päivää myöhäisempi ajankohta. Roach syntyi pikkukaupungissa Pohjois-Carolinassa, mutta perhe muutti Brooklyniin, kun Roach oli nelivuotias. Roach varttui musikaalisessa perheessä ja hänen äitinsä…
-

Lyhyesti uusista levyistä – viisi levyä loppuvuodelta 2023
Valon kuvia -blogi avaa vuoden 2024 esittelemällä vielä viisi viime vuoden puolella ilmestynyttä albumia. Levyillä soi pohjoismainen pienten yhtyeiden muusiikki. Tyylillinen kirjo on laaja ulottuen akustisesta nykymusiikista sähköisiin rytmeihin. Linchpin on pianisti Joona Toivasen ja lyömäsoittaja Ebba Westerbergin duo, joka äänitti debyyttilevynsä erinomaisesta akustiikastaan tunnetussa Equmenia-kirkossa Flodassa, Ruotsissa. Duo tallensi tunnetun ruotsalaisen ääniteknikon Åke Lintonin…
-

Tony Oxley (1938-2023)
Englantilainen rumpali Tony Oxley kuoli 85-vuotiaana 26.12. 2023. Työväenluokkaisessa perheessä varttunut Oxley aloitti pianonsoiton alle kymmenvuotiaana, mutta kiinnostui myöhemmin rummuista, joita hän aluksi soitti työnsä ohella tanssiyhtyeissä. 1950-luvun loppuvuosina Oxley kutsuttiin asepalvelukseen ja hän pääsi palvelemaan sotilassoittokunnassa. Siellä hänelle avautui mahdollisuus opiskella musiikkia monipuolisesti, sillä rykmentin orkesterin ohjelmistoon kuului sotilasmusiikin ohella paljon muutakin orkesterimusiikkia. Innostus…
-

12 + 3 – Vuoden valinnat 2023
On jälleen vuoden valintojen aika. Tänä vuonna valikoin listalle kaksitoista levyjä ja kolme kirjaa. Kaksitoista levyä on tietenkin mitättömän pieni otos vuoden aikana ilmestyneiden uusien levyjen tulvasta. Vaikka valinta on siis pakostakin jossain määrin sattumanvarainen, olen mielestäni onnistunut valitsemaan listalle jollain tavalla erityisen hyviä levytyksiä. Vaikka en yritä tavoitella objektiivisuutta, valitsin listalle kuitenkin erilaista nykyjazzia…
