Per "Ruskträsk" Johansson, Tampere Jazz Happening 2023

VALON KUVIA – jazzia ja valokuvausta

  • Lina Nyberg & Daniel Karlsson: The Night and the Music (Prophone Records, 2021)

    Laulaja/säveltäjä Lina Nybergin debyyttialbumi vuonna 1993 oli duolevy yhdessä pianisti Esbjörn Svenssonin kanssa. Nyberg julkaisi vuonna 1997 toisen duolevyn ja silloin Jacob Karlzon istui pianon äärellä. Sen jälkeen kuluneiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana Nyberg on astunut vahvasti esille nimenomaan säveltäjänä ja erityisesti kolmen tuplalevyn sarja (”Sirenades”, ”Aerials” ja ”Terrestial”, Hoob Records, 2014, 2016, 2017) kuuluu…

  • Thymeshift: Dark Lights (Imogena Records, 2021)

    Ruotsalaisen rumpalin Johan Björklundin johtama Thymeshift-yhtye on julkaissut pitkään vireillä olleen toisen levynsä. Yhtyeen ensimmäinen levy ”Beyond Horizons” ilmestyi vuonna 2015 ja pääosa nyt ilmestyneestä uudesta levystä äänitettiin jo vuonna 2018. Toisella levyllä kvartetin kokoonpano on hieman muuttunut, kun kitaristi Hilmar Jenssonin tilalle on tullut tanskalainen kosketinsoittaja, elektronisen musiikin ekspertti Katrine Amsler. Amsler on tuonut…

  • Pentti Lasanen (1936 – 2021)

    Saksofonisti, klarinetisti Pentti Lasanen kuoli 84-vuotiaana Helsingissä. Myös säveltäjänä, kapellimestarina ja laulajana tunnettu Lasanen oli monipuolinen viihdemusiikin vaikuttaja, joka sävelsi musiikin useisiin elokuviin. Hän työskenteli myös levyteollisuudessa PSO-levy-yhtiön levytyspäällikkönä. Jazzmuusikkona Lasanen oli suomalaisen swingin keskeisiä hahmoja. Lue lisää: – Jazzmuusikko ja säveltäjä Pentti Lasanen on kuollut; muistokirjoitus Ylen sivuilla

  • Elifantree: Hachi (Eclipse Music, 2021)

    Vuonna 2007 akustisena triona aloittaneen Elifantree-yhtyeen uusin levy ”Hachi” on poikkeuksellisen laajamittainen ja kunnianhimoinen projekti. Laulaja/äänitaiteilija Anni Elif, saksofonisti Pauli Lyytinen ja ääniteknikko Joonas Saikkonen matkustivat syksyllä 2018 peräti kahdeksassa maassa ja äänittivät musiikkia kahdeksan eri lyömäsoittajan kanssa. Matkoilta tallennettiin runsaasti materiaalia, josta Saikkonen jälkikäteen valikoi, muokkasi ja lopullisesti loi tuplalevyn mittaisen kokonaisuuden. Äänityspaikat vaihtelivat…

  • Kaipaatko musiikillista jännitystä elämääsi?

    Etsitkö musiikillisia seikkailuja? Haluatko kuulla uutta jazzia? Kaipaatko äänimaailmaasi yllätyksiä? Kyllästyttääkö tavallinen? Viehättääkö avantgarde? Tuleeko radiosta aina sitä samaa tylsää musiikkia? Suositteleeko suoratoistopalvelusi aina sitä yhtä ja samaa? Kokosin tähän postaukseen listan levy-yhtiöistä, jotka julkaisevat musiikkia valtavirran ulkopuolelta. Useimmat ovat todella hyvin pieniä levymerkkejä, jotkut vain yhden muusikon omakustanteiden julkaisuun tarkoitettuja. Tyylillisesti tarjonta ulottuu valtavirran…

  • Benoît Delbecq: The Weight of Light (Pyroclastic Records, 2021)

    Ranskalainen pianisti Benoît Delbecq käyttää soolopianolevyllään runsaasti preparoitua pianoa. Hän muokkaa pianon soundia asettamalla kielten väliin sinitarraa tai puutikkuja, joihin on kiinnitetty resonoivia pikkuesineitä. Soundin muokkaaminen synnyttää vahvan vaikutelman kahdesta soittajasta, joista toinen soittaa kirkkaita pianokuvioita ja toinen hypnoottisia rytmejä joillain lyömäsoittimella. Levytyksestä tehty dokumenttielokuva kuitenkin todistaa, että Delbecq soittaa kaiken yksin ilman päällekkäisäänityksiä. Delbecq…

  • Levyhyllystä 8 – Ralph Peterson´s Fo´tet: Ornettology (Blue Note, 1991)

    Rumpali Ralph Petersonin Fo´tet on kokoonpanoltaan tavanomaisesta jazzyhtyeestä poikkeava, erinomainen kvartetti. Yhtyeenjohtajan ja basisti Melissä Slocumin kompin päälle soolojaan punovat klarinetisti Don Byron ja vibrafonisti Bryan Carrott, jotka tuovat yhtyeen soundiin kamarijazziin viittaavan vivahteen. Kuitenkin yhtyeen vapautuneen eloisa svengi ja erityisesti Don Byronin notkean klarinetin polttava kiihko nostavat yhtyeen intensiteetin tasolle, jolle kamarijazzissa harvoin ylletään.…

  • Ralph Peterson Jr. (1962 – 2021)

    Amerikkalainen rumpali, yhtyeenjohtaja ja pedagogi Ralph Peterson kuoli 2.3.2021 syöpään. Hän oli kuollessaan 58-vuotias. Peterson jatkoi rumpalina Art Blakeyn perinnettä ja soitti jopa Blakeyn yhtyeen kakkosrumpalina 1980-luvulla. Dynaaminen ja svengaava Peterson soitti ja levytti monien merkittävien jazzmuusikoiden kanssa, kuten Geri Allen, Uri Caine, David Murray ja Don Byron. Hänen omia yhtyeitään olivat mm. kvartetti Fo´tet…

  • Levyhyllystä 7 – Eero Koivistoinen: Dialog (L+R Records, 1995)

    Vuonna 1991 Kalottjazz & Blues Festival kutsui Eero Koivistoisen festivaalivieraaksi ja Koivistoinen sai koota keikalle mielensä mukaisen pohjoismaisen yhtyeen. Koivistoinen kokosikin mielenkiintoisen kvintetin, jossa soittivat ruotsalainen trumpetisti Anders Bergcrantz, tanskalainen basisti Jesper Lundgaard, Ruotsissa pitkään vaikuttanut amerikkalainen rumpali Leroy Lowe (1944-1999) ja Koivistoinen pitkäaikainen yhteistyökumppani pianisti Seppo Kantonen. Keikka sujui niin hyvin, että yhtye jatkoi…