-
Pisaroita
Sateen jälkeen tuli pouta.
-
Mihin tässä basistia tarvitaan? – Thymeshift & Free4Arts
Pidän bassosta, varsinkin kontrabassosta, jonka puinen ja joustava soundi niin usein kannattelee ja kuljettaa jazzyhtyettä määrätietoisessa etunojassa. Kontrabasso on myös visuaalisesti kiinnostava ja kaunis soitin. Niinpä huomaan usein suhtautuvani epäluuloisesti bassottomiin yhtyeisiin, joista tuntuu puuttuvan jokin olennainen osa. Pakko on kuitenkin myöntää, ettei musiikillinen laatu ole kiinni millään tavalla käytettävistä soittimista. Sen todistavat lukuisat äänitteet,…
-
Kesän valoa
Koetin tallentaa kuvasarjassa kesän valoa. Päivän valo on usein liian kirkas. Illan, kesäyön, aamun tai varjoisan metsän valo on yleensä mielenkiintoisempi. Pyrin sarjassa pelkistämiseen, pieneen ilmaisuun ja vähiin elementteihin kuvissa.
-
Liberty Ship: The Wide Open Suite & Noises At Sea (Eclipse Music, 2015)
Saksofonisti Esa Pietilän johtama Liberty Ship ahkeroi viime vuoden joulukuussa studiossa ja keväällä ilmestyi jo kvartetin toinen tupla-cd ”The Wide Open Suite & Noises At Sea”. Albumin ensimmäinen levy liikkuu samoissa akustisen free jazzin maisemissa kuin pari vuotta sitten ilmestynyt kvartetin vahva esikoinen ”Approaching”. Albumin toinen levy sen sijaan saa lisäväriä elektronisista soittimista/vempaimista. Ensimmäisen levyn ”The Wide Open Suite”…
-
Ornette Coleman (1930 – 2015)
Saksofonisti, viulisti, trumpetisti, säveltäjä ja jazzin kehittäjä Ornette Coleman kuoli 11.5.2015 New Yorkissa 85-vuotiaana. Mr. Coleman widened the options in jazz and helped change its course. Partly through his example in the late 1950s and early ’60s, jazz became less beholden to the rules of harmony and rhythm, and gained more distance from the American songbook…
-

Vinyylin viehätys – Riitta Paakki Trio: Characters
Tuore ”Characters” on pianisti Riittaa Paakin neljäs triolevy. Vuosina 2000 – 2006 julkaistuilla aikaisemmilla levyillä pianistin kanssa soittivat basisti Ari-Pekka Anttila ja rumpali Mikko Hassinen. Nyt esiin astuu uusi rytmiryhmä, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Jaska Lukkarinen, jotka kuuluvat jo nuoremman jazzpolven vaikuttajiin. Pitkän tauon jälkeen julkaistulle uutuudella on Paakin pianotriolle oivaltavasti sovittamia versioita modernin jazzin…
-
Kuva ja noin sata sanaa 20 – Tie
Pidän panoraamakuvista. Niiden laaja näköala voi kattaa hyvin monenlaisia kuvaelementtejä. Varsinaiset panoraamakamerat ovat yleensä kalliita filmikameroita. Halpa venäläinen Horizon-kamerakaan ei oikein kiinnosta, vaikka käytettyjä sellaisia olen Jerevanin torilla joskus hypistellyt. Digitaalinen panoraaman työstäminen kuvankäsittelyn keinoin on tuntunut hankalalta, vaikka jonkin verran olen sitä kokeillut. Vastikään päivitetyn Lightroom-ohjelma sai uusimmassa panoraamatoiminnon, joka kuitenkin tuntuu selkeältä ja…
-
Kevään ja kesän rajalla
Kevät on vaihtunut hiljalleen lopulta kesäksi. Tässä vielä pieni kuvasarja tunnelmista kevään ja kesän rajalla Torniossa ja Tornionjoen rannoilla.
-
Vinyylin viehätys – Arild Andersen: Clouds In My Head
Helmikuussa 1975 äänitetty ”Clouds In My Head” on basisti Arild Andersenin ensimmäinen levy yhtyeenjohtajana. Andersen oli toki levyttänyt rivimiehenä muiden yhtyeissä jo 1960-luvun lopulta lähtien. Hän oli soittanut esimerkiksi Karin Krogin, Jan Garbarekin, Bobo Stensonin ja Edward Vesalan (Nada, 1970) levyillä. Levyllä soittaa nuorten miesten kvartetti, jossa ovat mukana saksofonisti/huilisti Knut Riisnæs, pianisti Jon Balke ja rumpali…
