Avainsana: eurooppalainen jazz
-
Uutta ja tuoretta big band – musiikkia – Django Bates ja Sointi Jazz Orchestra
Norrbotten Big Band on ruotsalaisen kulttuuripolitiikan helmi, siis ammattimainen iso jazzorkesteri, jonka toiminta-alueena on lähinnä Norrbottenin lääni. Niinpä se esiintyy usein Haaparannalla ja Torniossakin, jossa Lappian musiikkitalon hieno sali on orkesterille mieluinen esiintymispaikka. Taiteilijavieraat kuuluvat orkesterin toimintakulttuuriin. Vieras voi olla yksittäinen solisti, säveltäjä tai kokonainen yhtyeen, kuten nyt esillä olevan “Tenacity”-levyn tapauksessa brittiläisen pianistin ja…
-
Magdalena Grzebałkowska: Komeda. A Private Life in Jazz (Equinox Publishing, 2020)
Puolalainen säveltäjä ja pianisti Krysztof Komeda (1931-1969) jätti vuonna 1967 sosialistisen Puolan taakseen ja matkusti ystävänsä Roman Polańskin kutsumana Los Angelesiin ja Hollywoodin elokuvastudioiden maailmaan. Siellä Komeda sävelsi musiikin Polańskin elokuvaan ”Rosemaryn painajainen” (englanniksi ”Rosemary’s Baby”) ja jatkoi sävellystyötä Polanskin seuraavan elokuvan parissa. Hyvin alkanut kansainvälinen ura katkesi 12.10.1968, kun Komeda putosi hieman epäselväksi jääneissä…
-
Anders Hagberg: North (Prophone Records, 2020)
Pohjoismaisen jazzin tuntomerkkeinä on yleisesti pidetty esimerkiksi läpikuultavia soundeja, kansanmusiikin vaikutteita ja tilan tunnetta. Pohjoinen soundi liittyy jazzin suuressa jaossa mieluummin viileän kuin kuuman puolelle ja rytmit henkivät mieluummin talvisten maisemien avaruutta kuin katujen urbaania kiihkoa. Ruotsalaisen huilistin Anders Hagbergin uuden kvartettilevyn musiikki asettuu vaivattomasti tähän musiikilliseen lokeroon, mihin levyn nimikin jo vahvasti viittaa. Hagbergin…
-
Levyhyllystä 6 – Henri Texier: Respect (Label Bleu, 1997)
Erinomaisen jazzin tuntomerkkien joukkoon kuuluu ilman muuta soundi, vaikka tämä muusikon omaan ääneen viittaava sana onkin käsitteenä epätarkka. Kuitenkin kaikille jazzia vähänkin pidempään kuunnelleille on selvää, että hyvän jazzmuusikon voi tunnistaa välittömästi vain soittimen äänen perusteella. Ranskalaisen basistin Henri Texierin levyllä soittaa joukko oman soundinsa kehittäneitä amerikkalaisia muusikoita, joiden yhteisestä yrityksestä muodostuu omaperäinen kokonaisuus. Alttosaksofonisti…
-
Vinyylin viehätys – Albert Mangelsdorff: A Jazz Tune I Hope (MPS, 1979)
Saksalainen Albert Mangelsdorff (1928 – 2005) oli eräs jazzpasuunan uranuurtajia, joka esiintyi ja levytti ensimmäisten joukossa yksin soolopasunistina. Hän uudisti pasuunan soittotekniikkaa kehittämällä ”multiphonics”-tekniikkaa, jossa hän yhtä aikaa puhaltaa ja laulaa pasuunan suukappaleeseen. Tämä teknisesti vaativan soittotavan avulla hän tavoitteli pasuunalla harmonioita ja sointuja. Sooloprojekteissaan Mangelsdorff liikkui usein kokeellisen avantgarden maisemissa, mutta hän hallitsi myös…
-
Un Poco Loco: Ornithologie (Umlaut Records, 2020)
Pianisti Bud Powellin tunnetun sävellyksen mukaan nimetty Un Poco Loco perustettiin vuonna 2014 ja samana vuonna trio julkaisi 1950-luvun jazzia tutkiskelleen debyttilevynsä, sekin nimeltään ”Un Poco Loco” (Umlaut Records). Trion toinen albumi ”Feelin´ Pretty” (Umlaut Records, 2017) keskittyi ”West Side Story” -musikaaliin ja Leonard Bernsteinin sävellyksiin. Alkuvuodesta 2020 trio julkaisi kolmannen levynsä ”Ornithologie”. Kuten jo…
-
Florian Arbenz & Greg Osby: Reflections Of The Eternal Line (Hammer Recordings, 2020)
Sveitsiläinen rumpali ja säveltäjä Florian Arbenz on itselleni tämän vuoden uusia jazztuttavuuksia. Hänen johtamansa kansainvälisen Convergence-yhtyeen vahva debyyttialbumi Convergence pääsi blogin alkuvuoden parhaiden levyjen listalle. Nyt syksyllä Arbenz julkaisee aivan erilaisen levyn yhdessä nuoruusvuosiensa innoittajasta pitkäaikaiseksi yhteistyökumppaniksi muuttuneen amerikkalaisen saksofonistin Greg Osbyn kanssa. Arbenz soittaa rumpujen lisäksi balilaista gongia, erilaisia peukalopianoita (kalimba) ja lyömäsoittimia. Näin…
-
Otis Sandsjö: Y-OTIS 2 (We Jazz, 2020)
Berliiniin asettunut ruotsalainen saksofonisti Otis Sandsjö julkaisi vuonna 2018 ensimmäisen levynsä ”Y-OTIS”. Äskettäin on ilmestynyt loogisesti nimetty jatko-osa ”Y-OTIS 2”, joka esikoisen tavoin lähtee maailmalle We Jazzin kautta. Kaksi vuotta sitten yritin kuvailla Sandsjön musiikillista maailmaa: ”Nyt jazzin ja elektronisen musiikin ainekset liukenevat itsepintaisen rytmin kannattelemiksi äänimaisemiksi, jotka epäterävinä kuultavat kuin värillisten lasikerrosten läpi”. Kuvailu…
-
100 parasta jazzlevyä?
Innostuin kokeilemaan, kuinka onnistun tiivistämään kaikista jazzlevyistäni sadan “parhaan” albumin valikoiman. Tehtävä on oikeasti mahdoton, sillä mitään ehdottomia perusteita parhaiden valinnalle ei ole, vaan kyse on pohjimmiltaan leikistä. Kun ajatusleikkikin tarvitsee säännöt, laadin itselleni ohjeet levyhyllyn selaamista varten: – valitsen jokaiselta muusikoilta vain yhden albumin, siis vain yksi Miles, yksi Ornette ja yksi Mingus –…