Verneri Pohjola: The Dead Don’t Dream (Edition Records, 2020)

Verneri Pohjola. Kalottjazz & Blues Festival, Tornio 2019

Taannoin television ”Perjantai”-ohjelman vieraana oli kapellimestari Hannu Lintu, jolta toimittaja Pekka Vahvanen kysyi, mitä on hyvä taide. Linnun mukaan korkeatasoinen taide on tunnistettavissa jonkin tietyn taiteilijan työksi. Oma muista soittajista erottuva soundi on myös hyvän jazzin tuntomerkki ja niinpä Sonny Rollins erottuu John Coltranesta ja he molemmat kuulostavat erilaisilta kuin Stan Getz.

Verneri Pohjola on jalostanut trumpetin soittoaan jo niin pitkälle, että hänen soundinsa erottuu muiden joukosta omaleimaisena. Samalla Pohjola on löytänyt oman äänensä säveltäjänä ja uuden albumin kappaleet kuulostavat tutulta Verneri Pohjolan musiikilta. Samalla Pohjolan korkealle tasolleen kypsynyt musiikki tarjoaa harvoin yllätyksiä, mikä ei tietenkään estä kuulijaa nauttimasta musiikista. Pohjolan musiikki liikkuu sillä ajattomalla tasolla, jolla kysymys uudesta ja vanhasta käy oikeastaan tarpeettomaksi. Kuten Tomasz Stańko joskus muotoili: “I’ve been playing the same song my whole life”.

Uudella kvartettilevyllä Pohjolan trumpetin laulu soi edelleen komeana ja ilmaisuvoimaisena, lyyrisen surumielisyyden ja väkevän intensiteetin yhdistelmänä. Levyllä soittaa kolme neljäsosaa Ilmiliekki Quartetista, vain Olavi Louhivuori on vaihtunut Mika Kallioon, hänkin toki Pohjolan pitkäaikainen yhteistyökumppani. Ehkäpä rajanvetona Ilmiliekkiin päin vierailevat saksofonisti Pauli Lyytinen ja steel-kitaristi Miikka Paatelainen parilla kappaleella. Lyytinen kieputtelee sopraanollaan notkean soolon “Wilder Brother” -kappaleelle ja Paatelaisen steel lisää levyn nimiraitaan annoksen Amerikan kaihoa. Monien muiden uusien jazzlevyjen tapaan myös tässä akustisen jazzyhtyeen soundia lavennetaan hienovaraisesti sähköisillä efekteillä.

Pohjola on kuuluvasti esillä useilla uudehkoilla albumeilla, kuten Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterin Hypnosis”-levyllä, Tapio Ylisen Mortality-projektissa, Mikko Innasen 10+ -yhtyeen viimeisellä levyllä, Ilmiliekki Quartetin paluulevyllä ja Antti Lötjösen debyyttilevyllä. “The Dead Don’t Dream” on upea lisä näiden hienojen teosten joukkoon. Verneri Pohjolan musiikin ystäville on tullut runsaasti tuoretta musiikkia kuunneltavaksi.

Levy pääsee tietenkin vuoden 2020 kuuntelusuositusten listalle. Katso, mitä kaikkea muuta mielenkiintoista listalle on vuoden alusta kertynyt: “”.

Verneri Pohjola: The Dead Don’t Dream (Edition Records, 2020)
Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomo Prättälä, piano, Antti Lötjönen, Mika Kallio, rummut + vieraina Pauli Lyytinen, saksofonit, Miikka Paatelainen, pedal steel

Verneri Pohjola vuosien varrella

Flickr Album Gallery Pro Powered By: WP Frank

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.