Avainsana: pianotrio

  • Kari Ikonen Trio: Wind, Frost & Radiation (Ozella Music, 2018)

    Pianisti Kari Ikosen trio on onnistunut lähes mahdottomassa tehtävässä. Se nimittäin on pystynyt luomaan itselleen sellaisen oman soundin, jolla se erottuu lukuisten muiden taitavien pianotriojen joukosta ja erottuu nimenomaan edukseen. Trion persoonallinen ilme tiivistyy vaikkapa yhtyeen kolmannen levyn raidalla ”Beatemente”. Ikosen surumielisessä melodiassa ja improvisaatiossa soi jazzin ja klassisen lisäksi aavistus salaperäistä itää. Trion soundin…

  • Bobo Stenson Trio: Contra la indecisíon (ECM, 2018)

    Pianisti Bobo Stensonin trion uutuus ”Contra la indecisíon” (”Väärinkäsityksiä vastaan”, kertoo Google Kääntäjä) ilmestyi kuuden vuoden tauon jälkeen. Se on koottu samoja periaatteita noudattaen kuin edellisetkin albumit eli musiikkia on valittu monista lähteistä. Mukana on viisi basisti Anders Jorminin sävellystä, yksi kollektiivinen improvisaatio, jälleen yksi kuubalaisen Silvio Rodriguezin laulu sekä kolme klassikkoa eli sävellykset Béla…

  • Joona Toivanen Trio: XX (CamJazz, 2017)

    Pianotrio on niin suosittu kokoonpano nykyjazzin kentällä, että luultavasti kaikki pianotriot joutuvat miettimään musiikkinsa mieltä ja tavoitteita. On lähes pakko kehittää jotain uutta ja omaa, jotta ei vaipuisi vain yhdeksi pianotrioksi muiden joukossa. Toisaalta on lähes mahdotonta keksiä mitään täysin ennenkuulematonta, sillä kaikkea on joku jossain jo ehtinyt kokeilla. Kun kaikki patsaat on jo kaadettu,…

  • Aki Rissanen: Another North (Edition Records, 2017)

    Pianisti Aki Rissasen trion toisen albumin kaksi lainakappaletta ovat mielenkiintoisia ja harkittuja valintoja. Pianisti Jarmo Savolaisen trion ohjelmistosta poimittu ”John´s Sons” on arvostava kunnianosoitus turhan varhain edesmenneelle kollegalle ja luultavasti myös  esikuvalle, joka hänkin ponnisti Itä-Suomesta korkealle kansainväliselle tasolle. Sitä paitsi Savolainen ja hänen sävellyksensä ansaitsevat muistamisen ja uudet tulkinnat. Toinen lainakappale on ​​György Ligetin…

  • Alexi Tuomarila: Kingdom (Edition Records, 2017)

    Pianisti Alexi Tuomarilan yhteistyö basisti Mats Eilertsenin ja rumpali Olavi Louhivuoren kanssa on jatkunut jo pitkään. Trion ensimmäinen levy ”Constellation” ilmestyi vuonna 2006 norjalaisella Jazzaway-merkillä ja toinen levy ”Seven Hills” vuonna 2013 Edition Recordsin julkaisemana. Tuomarila ja Louhivuori ovat soittaneet myös Eilertsenin Skydive-kvintetissä sekä Tomasz Stańkon kvartetissa. Yhteiset kokemukset ovat muovanneet triosta juuri sellaisen keskustelevan yhteispelin…

  • Phronesis: Parallax (Edition Records, 2016)

    Pitkään yhdessä soittanut ja yhteispeliään yhä täydellisemmäksi hionut Phronesis-trio julkaisi ensimmäinen levynsä jo vuonna 2007. Nyt kun on yhtyeen viidennen albumin julkaisemisen aika, trio on asettunut niiden pianotriojen joukkoon, jotka toimivat kuin yhtenä kolmiäänisenä instrumenttina. Phronesis on siis olemukseltaan ennen kaikkea tiivis yhtye ja silloin ei ole enää niin suurta väliä sillä, kuka yhtyeen jäsenistä kulloinkin…

  • Aki Rissanen – Amorandom

    Pianotriot ovat jo pitkään olleet jazzin julkisuudessa näkyvimpiä kokoonpanoja ja pianotriojen levyjä julkaistaan runsaasti. Ensimmäisenä mielessä soivat lajin suuret nimet maailmalta, kuten Keith Jarrett, Brad Mehldau, Vijay Iyer ja Jason Moran. Kotimaastakin löytyy erinomaisia tuoreita esimerkkejä Riitta Paakista Joonas Haavistoon ja Jussi Fredrikssoniin. Niinpä ei ole mikään yllätys, kun pianisti Aki Rissanen kertoo uuden albuminsa…

  • Kuulasta kauneutta – Joonas Haavisto Trio – oku

    Joonas Haavisto Trio avaa kotimaisen jazzlevyvuoden 2016 tyylikkäästi kolmannella levyllään ”oku”. Trion ensimmäinen levy ”Blue Waters” (Rockadilly Records) ilmestyi vuonna 2009 ja toinen levy ”Micro To Macro” (Fredriksson Music) vuonna 2013. Yhtyeen kokoonpano on säilynyt samana kaikilla kolmella levyllä. Joonas Haavisto liittyy luontevasti pohjoismaisen jazzpianon perinteeseen kirkkaan selkeällä ja linjakkaalla soitollaan. Antti Lötjönen on bassollaan koko trioa…

  • Vailla vahvistusta

    Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 16. 10ta 2015 klo 11.12 PDT Syysloman lopuksi oli tilaisuus kuunnella Riitta Paakin trioa Joensuun konservatorion salissa (16.10.2015). Trio esitti konsertissa Wayne Shorterin sävellyksiä, osa Characters-levyltä tuttuja versioita ja osa levyltä pois jääneitä. Tarjolla oli siis maailman hienoimpia jazzsävellyksiä, joita tulkitsi taidokkaasti yhteensoittava kolmikko. Triossa soittavat Paakin lisäksi basisti…