Avainsana: suomalainen jazz

  • Kaksi uutta trio-levyä

    Kaksi uutta trio-levyä

    Trio on suosittu jazzyhtyeen muoto, jossa on yleensä basistin ja rumpalin kompin lisänä soitinsolisti. Kolme on ilmeisen toimiva muusikkomäärä, eräänlainen jazzyhtyeen riisuttu perusmalli, joka tarjoaa mahdollisuuden yhtä lailla vapaaseen kuin tarkoin sovitettuun musisointiin. Nyt esittelyssä on kaksi kotimaista levyuutuutta, joilla molemmilla taidokas perusjazz syntyy solistin ja komppiparin välisen vuorovaikutuksen kautta. Kitaristi Teemu Viinikainen esiintyi tuolloin…

  • Jazzia runoilijoiden teksteistä

    Norrbotten Big Band avasi syyskautensa mielenkiintoisella ja antoisalla konsertilla Haaparannan Folkets Husilla. Viime vuosina orkesterin ulkomaiset säveltäjä- ja solistivieraat ovat useimmiten tulleet Yhdysvalloista, mutta tällä kertaa Luulajassa oli päätetty kutsua kiertueelle vieraita naapurista Suomesta. Konsertin sävellyksistä ja sovituksista vastasi Rovaniemeltä lähtöisin oleva säveltäjä/kapellimestari Outi Tarkiainen (s.1985), joka on opiskelut Sibelius-Akatemiassa jazzsävellystä ja kuuluu siis varsin…

  • Jazzia monelta kantilta

    Jazzia monelta kantilta

    Pari vuotta sitten suomalaiset muusikkoveljekset Joona ja Tapani Toivanen (piano ja basso) sekä norjalaiset Håvard Stubø ja Fredrik Hamrå (kitara ja rummut) toteuttivat kuningasajatuksensa yhdistää kaksi itselleen tärkeää asiaa, jazzin ja perhokalastuksen. Syntyi ainutlaatuinen yhtye Jazz & Fly Fishing, joka kiersi pohjoismaisia jazzfestivaaleja (mm. Kalottjazz & Blues) ja kalastusjokia. Kiertueelta kuvattiin dokumenttielokuva ja jokin aika…

  • Vesalan perintö elää

    Säveltäjä, lyömäsoittaja, yhtyeenjohtaja Edward Vesala (1945 – 1999) oli suomalaisen jazzin oman tien kulkija ja omintakeinen monipuolisuusmies. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu parikymmentä omaa levyä ja toinen mokoma levytyksiä rivimiehenä. Vesala oli suomalaisen jazzin ensimmäisiä kansainvälisiä nimiä, jonka yhteistyökumppaneita olivat mm. Peter Brötzmann ja Jan Garbarek. Tärkein Vesalan eurooppalaisista kumppaneista oli puolalainen trumpetisti Tomas Stanko. Vesalan…

  • Pekka Tuppurainen/Magnus Broo/Mikko Innanen/Joonas Riippa/Aki Rissanen: Röd/Blå

    Pekka Tuppurainen/Magnus Broo/Mikko Innanen/Joonas Riippa/Aki Rissanen: Röd/Blå

    Ilma Records-levymerkki julkaisi vuonna 2008 ensimmäiset kolme levyään, joilla liikuttiin rohkeasti kokeellisen musiikin tutkimattomilla rajamailla. Ilma Recordsin perustajan ja tuottajan Pekka Tuppuraisen ideoima uusin projekti ”Röd/Blå” kokoaa jälleen yhteen ensimmäisillä levyillä esiintyneet saksofonisti Mikko Innasen, pianisti Aki Rissasen ja rumpali Joonas Riipan, jotka nyt soittavat yhdessä ruotsalaisen trumpetistin Magnus Broon kanssa . Tuppurainen ja kumppanit…

  • Kuusi kotimaista

    Kuusi kotimaista

    Menneen vuoden loppupuoliskolla julkaistiin nippu kotimaisia levyuutuuksia, jotka lähestyvät jazzin käsitettä jännittävästi eri näkökulmilta. Samalla esittelyssä olevat kuusi levyä todistavat jazzin sitkeästä elinvoimasta, jonka varassa luova musiikki sinnittelee pintajulkisuuden kuohujen takana. Viime aikojen menestynein kotimainen jazzyhtye Five Corners Quintet syntyi virtuaalisena studioluomuksena vuonna 2003, mutta tuli pian lihaksi, elävien muusikoiden oikeaksi bändiksi ja saavutti suosiota…

  • Pohjola, Björkenheim ja UMO

    Pohjola, Björkenheim ja UMO

    Kun Uuden Musiikin Orkesteri perustettiin vuonna 1975, täyttyi suomalaisessa jazzissa ammattimaisesti ja vakituisesti toimivan big bandin kokoinen aukko. Myöhemmin orkesterin nimi kansainvälistyi UMO Jazz Orchestraksi, jonka talous turvattiin opetusministeriön, Ylen ja Helsingin kaupungin yhteisvoimin. Vuosikymmenten varrella suomalaisen jazzin instituutioksi kasvanut UMO on aloittanut tänä vuonna uuden levysarjan, jossa Yleisradion arkistoista kaivetaan esille mielenkiintoista ennen julkaisematonta…

  • Alkuvuoden 2010 jazzlevyjä

    Suomalaisen jazzin levyvuosi 2010 on alkanut varsin lupaavasti. Kiinnostavasta tarjonnasta esittelyssä on tällä kertaa kolme pienen kokoonpanon uututta ja harvinaisen uuden big band-projektin ensimmäinen levytys. Abovoice on turkulaisen kitaristin Niklas Winterin levymerkki, jolta on tullut levyjä hiljakseltaan jo kymmenen vuoden ajan. Winter itse on mukana useimmilla levyillä, mutta Abovoice on tuottanut myös muiden musiikkia. Nyt…

  • Saksofonilevyjä

    Saksofoni on ollut jazzin historiassa keskeinen instrumentti. Monesti jazzin historiakin kuvataan saksofonistien kautta; Coleman Hawkinsista Charlie Parkerin kautta Ornette Colemaniin ja John Coltraneen. Suomessa tämän jazzin symbolin taito näyttää kykyään olevan hyvässä kunnossa, sillä viimeisen vuoden aikana on ilmestynyt monipuolinen valikoima saksofonistien johdolle tehtyjä levyjä, jotka tässä esittelyssä on järjestetty levyllä soittavien muusikoiden määrän mukaisesti.…