Vinyylin viehätys – Jack DeJohnette: Special Edition

Rumpali Jack DeJohnetten levy ”Special Edition” äänitettiin New Yorkissa maaliskuussa 1979 ja ECM julkaisi sen seuraavana vuonna. Levy oli samalla myös DeJohnetten samannimisen yhtyeen ensimmäinen levy.

Levyn A-puolen avaa kymmenminuuttinen Eric Dolphylle omistettu DeJohnetten sävellys ”One For Eric”, jonka yhtyesoundia leimaa David Murrayn bassoklarinetti; nyökkäys Dolphylle sekin. Murrayn bassoklarinetti saa myös ensimmäisen soolon, josta hän muotoilee kiinnostavan dolphymaisen puheenvuoron. Kun Arthur Blythe saa soolovuoron, nousee koko yhtye nousee svengaavaan lentoon, joka hiljenee DeJohnetten rumpusooloon ja lopetukseen.

A-puolen toinen raita on yli 11 minuuttia kestävä lähes kamarimusiikillisesta mietiskelystä hurjan intensiiviseen svengiin liikkuva musiikkimatka ”Zoot Suite” (säv. DeJohnette). Saksofonistien hurja duetto sekä basistin ja rumpalin vahva yhteistyö leimaavat esitystä.

B-puolella on aluksi kaksi John Coltranen sävellystä ”Central Park West” ja ”India”, joista ensimmäisellä saksofonien kanssa yhteen kietoutuu myös DeJohnetten melodika. ”India” puolestaan tuo DeJohnetten esille alussa komppipianistina. Piano vaihtuu pian rumpuihin ja balladina alkanut esitys kasvaa mehevän maanläheiseksi svengiksi. Levyn viimeinen raita on lähes yhdeksänminuuttinen DeJohnetten säveltämä monivaiheinen ja salaperäinen ”Journey to the Twin Planet”.

Special Edition” on hieno levy, varsinkin A-puoli on todella vahva. B-puolella on kenties tavoiteltu vaihtelua levykokonaisuuteen, mutta on samalla menetetty jotain musiikin tehosta.

Jack DeJohnette: Special Edition (ECM, 1980)

David Murray; tenorisaksofoni, bassoklarinetti, Arthur Blythe; alttosaksofoni, Peter Warren; basso, sello, Jack DeJohnette; rummut, piano, melodika


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.