-
Lyhyesti uusista levyistä – viisi näkökulmaa uuteen jazziin
Uusia ja kuuntelemisen arvoisia levyjä ilmestyy niin paljon, että jonkinlaiseen ajankohtaisuuteen pyrkivän blogin pitäjä on hätää kärsimässä. Varsinkin kun oma kuuntelu- ja kirjoitusprosessini on sen verran hidas, että liian moni huomiota kiinnostava levy jää vaille ansaitsemaansa huomiota. Siksi päädyin vaihteen vuoksi kokoamaan yhteen postaukseen viisi uutuuksia, joita kaikkia esittelen edes lyhyesti. Levyt valottavat kotimaisen jazzin…
-
Aki Rissanen Trio Oulussa
Aki Rissanen Trio esiintyi Oulun musiikkijuhlilla 24.3.2022. Kyse oli vuonna 2019 ilmestyneen ”Art In Motion” -albumin julkaisukiertueesta, joka tunnetuista syistä lykkääntyi kahdella vuodella. Trion konsertti alkoi kuitenkin Jarmo Savolaisen sävellyksellä ”John´s Sons”, joka löytyy Rissasen jo aiemmin ilmestyneeltä ”Another North” -levyltä. Sen jälkeen kuultiinkin lähes kaikki viimeisimmän albumin kappaleet, esimerkiksi ”Aeropeans” ja ”Seemingly Radical”. Aki…
-
Koma Saxo with Sofia Jernberg: Koma West (We Jazz, 2022)
Ruotsalaisen basistin, säveltäjän ja tuottajan Petter Eldhin luotsaama Koma Saxo on viime vuosien jännittävimpiä ääniä uusia suuntia hakevan jazzin kentällä. Yhtyeen ensimmäinen albumi ”Petter Eldh Presents Koma Saxo” oli omaperäinen kollaasi, jolla akustiset soittimet ja äänten muokkaamisen elektroniset mahdollisuudet yhdistyivät luovalla tavalla. Toinen albumi ”Live” oli puolestaan rosoinen ja paljas, lähes kokonaan akustinen konserttiäänite, joka…
-
Hans Olding: Way Station (El Dingo Records, 2022)
Ruotsalainen kitaristi Hans Olding on tullut suomalaiselle jazzyleisölle tutuksi ainakin yhteistyöstään saksofonisti Jussi Kannasteen ja rumpali Jaska Lukkarisen kanssa. Täällä pohjoisessa Oldingia on kuultu myös Norrbotten Big Bandin solistina. Olding on julkaissut useita albumeja eri kokoonpanoilla vuodesta 2007 lähtien. (Katso Oldingin diskografia kitaristin nettisivuilta.) Uusin albumi ”Way Station” koostuu seitsemästä Oldingin säveltämästä kappaleesta. Kun yhtyeenjohtajan…
-
Juha Söder (1942 – 2022)
Rumpali ja musiikkivaikuttaja Juha Söder kuoli 28.2.2022 läheisimpien omaistensa läsnäollessa. Juha oli kuollessaan 79-vuotias. Juha soitti vuosikymmenet ammattimuusikkona tanssimusiikkia, mutta ei koskaan unohtanut varsinaista rakkauttaan jazzia, johon oli ihastunut jo nuorena. Erityisesti 1960-luvun alussa John Coltranen yhtyeen keikat Helsingissä ja erityisesti Elvin Jonesin rummut olivat tehneet Juhaan lähtemättömän vaikutuksen. Keikkamuusikon uran jälkeen hän teki vielä…
-
Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)
Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia. … lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan. Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi…
-
Antiikin Karthagosta Saaristomerelle – Ilario Capalbo & Jussi Fredriksson Trio
Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana . Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen…
-
F#²: Scientifically Proven & Clinically Tested (Satna Music, 2022)
Sid Hillen vapaasti improvisoiva trio F# on uudella levyllä korotettu toiseen potenssiin, siis F#², kaiketi kahden vierailevan saksofonistin takia. Pepa Päivinen on mukana neljällä raidalla, jotka ovat syntyneet muotoilija Tapio Wirkkalan ja keraamikko Rut Brykin töiden inspiroimina. Lopuilla kuudella raidalla improvisoi itävaltalainen Herbert Könighofer, joka on myös esiintynyt trion kanssa eri puolilla Suomea. Nämä kappaleet…
-
Ilmiliekki Quartet: Ilmiliekki Quartet (We Jazz, 2022)
Ilmiliekki Quartet syntyi kaksikymmentä vuotta sitten ja se nousi vauhdilla kotimaisen jazzin huipulle. Yhtye voitti Nordic Jazz Comets -kilpailun heti kättelyssä ja julkaisi seuraavana vuonna debyyttilevynsä ”March of the Alpha Males” yhtenä TUM Records -levymerkin ensimmäisistä julkaisuista. Albumi oli Jazz Emma -ehdokkaana ja sai vuonna 2004 Teosto-palkinnon, kun yhtye itse valittiin Finland Festivalsin vuoden nuoreksi…
