-
Vailla vahvistusta
Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 16. 10ta 2015 klo 11.12 PDT Syysloman lopuksi oli tilaisuus kuunnella Riitta Paakin trioa Joensuun konservatorion salissa (16.10.2015). Trio esitti konsertissa Wayne Shorterin sävellyksiä, osa Characters-levyltä tuttuja versioita ja osa levyltä pois jääneitä. Tarjolla oli siis maailman hienoimpia jazzsävellyksiä, joita tulkitsi taidokkaasti yhteensoittava kolmikko. Triossa soittavat Paakin lisäksi basisti…
-
Syksyn sävyjä
Tavoittelin kuvasarjassa hiljalleen hämärtyvän syksyn sävyjä. Sarjan ensimmäisen kuvan tallensin Tornionjoen rannalta ja loput Ilomantsista.
-
Raja auki – väylä vapaa! Osa 2
Lauantaina 3.10. Torniossa järjestettiin kaksi mielenosoitusta. Toisen teeman oli ”Mielenosoitus avoimen ja rajattoman Tornio/Haaparannan puolesta” ja toinen jatkoi jo pari viikkoa sitten aloitettua rajat kiinni -ajattelua. Molemmat mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Rajat kiinni -mielenosoituksen Facebook-sivulla vaaditaan ”pääministerin sekä sisäministerin erottamista sekä maahantulijoiden käännyttämistä jo ruotsin rajalla takaisin turvalliseen ruotsiin”. Tosiasiallisesti vaatimus toteuttaminen tarkoittaisi hallituksen eroamista. Hallituspuolueen…
-
Phil Woods (1931 – 2015)
Saksofonisti Phil Woods kuoli 83-vuotiaana 29.9.2015. Woods tuli tunnetuksi Charlie Parkerin perinteen jatkajana. Omien levyjensä lisäksi Woods soitti myös studiomuusikkona monilla popalbumeilla, mm. Paul Simonin, Billy Joelin ja Steely Danin levyillä. Lisätietoja New York Times -lehden muistokirjoitus: Nat Chinen: Phil Woods, Saxophonist Revered in Jazz and Heard on Hits, Dies at 83
-
Jean-Marc Foussat – Henri Roger: géographies des transitoires (Facing You/IMR, 2015)
Pianisti Henri Rogerin ja erilaisilla sähköisillä laitteilla ääniä tuottavan Jean-Marc Foussatin ”géographies des transitoires” on hieman yli tunnin kestävä seikkailu. On pakko myöntää, että tämä ilmeisen improvisoitu matka on varsin vaativaa kuunneltavaa. Vaikka levy ei juurikaan tarjoa kuulijan avuksi ennalta-arvattavia kiinnekohtia, on rajaton matka suorastaan koukuttava. On vain uskallettava antautua äänten vietäväksi. Elektroniset suhinat, rätinät,…
-
Magnus Öström Group & Norrbotten Big Band Torniossa 18.9.2015
Magnus Öström Group esiintyi yhdessä Norrbotten Big Bandin kanssa Torniossa 18.9.2015.
-

Raja auki – väylä vapaa!
Haaparannalta Tornioon valtakunnan rajan yli kävelevät turvapaikanhakijat pakottavat kirkastamaan omia ajatuksia ilmiöstä. Tänään rajalla järjestettiin mielenosoitus, jonka iskulause kuului ”Rajat kiinni”. Pitkään Torniossa asuneena olen tottunut pitämään avointa rajaa suorastaan pyhänä arvona, joten rajan sulkemisen vaatimus hämmentää mieltä ja suututtaa. Turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen johtuu kansainvälisestä kriiseistä, monimutkaisesta tilanteestä Lähi-idässä ja Euroopassa. Kriisit täytyy ratkaista jollain…
-
William Hooker & Liudas Mockūnas: Live At Vilnius Jazz Festival
Amerikkalainen rumpali William Hooker (s.1946) on soittanut koko uransa ajan enemmän tai vähemmän free jazzin genreen luettavaa musiikkia. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet vaikkapa Billy Bang, David Murray, David S. Ware ja William Parker, jotka kaikki ovat tulleet tunnetuiksi eri näkökulmista free jazzia lähestyvinä taiteilijoina. Lokakuussa 2013 Vilnan jazzfestivaaleilla Hooker kohtasi duokonsertissa liettualaisen saksofonistin Liudas Mockūnasin. Sekä…
-
Kuva ja noin sata sanaa 21 – Revontulet
Perjantaina luvattiin ihan tv-uutisissa, että illalla olisi tavallista paremmat mahdollisuudet nähdä taivaalla revontulia. Koska en ollut aiemmin kuvannut revontulia, päätin lähteä kameran ja jalustan kanssa Tornionjoen rannalle revontulia jahtaamaan. Illan hämärtyessä sain tallennettua yllä näkyvän maisemakuvan Uitonrannalta Kivirannalle päin. Valotin kuvaa 30 sekuntia, aukko oli 4.0 ja ISO 400. Kun avasin kuvaa vielä kuvankäsittelyohjelmassa, näyttää…
