Avainsana: jazzlevyt

  • Basistin testamentti – Mario Pavonen viimeiset levytykset

    Tämän vuoden alussa amerikkalainen basisti ja säveltäjä Mario Pavone (1940-2021) tiesi levyttävänsä pitkän uransa viimeiset levytykset. Pavone oli sairastanut syöpää jo 17 vuotta ja nyt aika oli päättymässä. Heikkenevästä terveydestään huolimatta Pavone jaksoi kuitenkin vielä alkuvuodesta järjestää kaksi levytyssessiota, joissa hän tallensi testamentikseen kahden erilaisen kvartetin tulkintoja sävellyksistään. Pavone kuoli toukokuussa 2021 80-vuotiaana. Dialect Trio…

  • Linda Fredriksson: Juniper (We Jazz, 2021)

    Erityisesti Mopo- ja Superposition -yhtyeistä tutuksi tullut saksofonisti Linda Fredriksson on työstänyt ensimmäisen sooloalbuminsa. Hän on nimenomaan työstänyt levyään parin vuoden ajan jazzyhteyksissä poikkeuksellisella tavalla. Äänityksiä on tehty studioiden lisäksi myös kotioloissa, kesämökeillä ja luonnossa. Äänityksiin on käytetty tavanomaisten studiolaitteiden lisäksi vaikkapa älypuhelinta tai läppärin mikrofonia. Niinpä ei ole mikään ihme, että ”Juniper” kiertää aika…

  • Tomi Nikku 5tet: Light & Shade (Flame Jazz Records, 2021)

    Trumpetisti Tomi Nikku on tullut minulle tutuksi Bowman Trion ja Alder Egon levyiltä sekä livenä Maxxxtet-yhtyeen jäsenenä Turku Jazz 2018 -festivaalilla. Oheinen valokuva on peräisin tältä keikalta. Nyt Nikku astuu esiin ensimmäistä kertaa yhtyeenjohtajana, kun jo joitakin vuosia toiminut, nuoren polven muusikoista koottu 5tet julkaisee ensimmäisen levynsä. Nikun sävellyksistä koostuva ”Light & Shade” on pitkälle…

  • Levyhyllystä 10 – Samuli Mikkonen: Korpea kuunnellessa (omakustanne, 1998)

    Pianisti Samuli Mikkosen debyyttilevy ”Korpea kuunnellessa” äänitettiin maaliskuussa 1998. Levyn nimi ehdottaa kuulijalle luontoon liittyvää lähestymistapaa. Myös monet sävellysten nimet viittaavat luontoon ja jopa kalevalaisiin aiheisiin, kuten ”Ilman pitkillä pihoilla” ”Haljennut ulappa” tai ”Pahan tuulen alla”. Levyn melankoliaan taipuvaa mietiskelyä on helppo yhdistää suomalaisen syysmaiseman sävyihin tai muinaisiin mytologioihin. Kuitenkin levy toimii erinomaisesti myös ilman…

  • Timo Lassy: Trio (We Jazz, 2021)

    Svengaavan soul-jazzin taitajana suomalaisen jazzin eturiviin itsensä nostanut saksofonisti Timo Lassy on viime vuosina määrätietoisin askelin laventanut kuvaansa taiteilijana. Ricky-Tick Big Band Brass rikastutti Timo Lassy Bandin soundia niin konserteissa kuin levyillä ja duo rumpali Teppo Mäkysen kanssa kaivautui täysin uusiin taiteellisiin syvyyksiin. Ja nyt uutena yhtyeenä esiin astuu trio, jossa soittavat basisti Ville Herrala…

  • Vinyylin viehätys – Roswell Rudd: Flexible Flyer (Arista Freedom, 1975)

    Hieman ritisevä levy, kakkospuolella muutama napsaus, kansikin aika kulunut ja kulma leikattu. Sellainen yksilö pasunisti Roswell Ruddin (1935-2017) vuonna 1975 ilmestyneestä albumista ”Flexible Flyer” löytyy levyhyllystäni. Olen ostanut sen Turussa asuessani levydivarista (oliko sellainen kuin Comeback?) 1980-luvun puolivälissä. Tiedon ostovuodesta olin kirjoittanut levyn kanteen, sellainen tapa minulla oli niihin aikoihin. Vaikka kansi on huonokuntoinen, itse…

  • Vinyylin viehätys – Steve Coleman Group: Motherland Pulse (JMT, 1986)

    Kun saksofonisti Steve Coleman kokosi yhtyeen ensimmäistä omaa levyään varten maaliskuussa 1985, hän valitsi oman ikäluokkansa kolmekymppisiä, tuolloin vielä suhteellisen tuntemattomia muusikoita. Tilanne muuttui viimeistään 1990-luvulla, kun Coleman itse nousi esille alttosaksofonistina sekä löyhän M-Base-kollektiivin ja oman Five Elements -yhtyeensä johtohahmona. Pianisti Geri Allen sekä yhdellä raidalla vieraileva laulaja Cassandra Wilson saavuttivat kumpikin näkyvän aseman…

  • Levyhyllystä 9 – Mario Pavone: Toulon Days (New World/Countercurrents, 1992)

    Basisti Mario Pavone (1940-2021) sävelsi ”Toulon Days” -levynsä materiaalin kesällä 1991 Toulonissa Ranskassa. Sävellyspaikasta huolimatta levyn musiikki asettuu pikemminkin Charles Minguksen perinteeseen kuin eurooppalaisen jazzin maailmaan. Levylle tallennettiin marraskuussa 1991 siis perin amerikkalaista svengijazzia, sointiväreiltään rikasta ja rytmisesti moni-ilmeistä musiikkia. Levyllä soittaa mainio sekstetti, jonka riveistä nousee erityisesti esille Pavonen läheisen yhteistyökumppanin Thomas Chapinin (1957-1998)…

  • Vinyylin viehätys – Joseph Jarman – Don Moye feat. Johnny Dyani: Black Paladins (Black Saint, 1980)

    Art Ensemble of Chicagon (AEOC) Joseph Jarman ja Don Moye levyttivät ”Black Paladins” -levyn joulukuussa 1979 Milanossa yhdessä eteläafrikkalaisen basistin Johnny Dyanin (1945-1986) kanssa. Kolmikko soittaa perusinstrumenttiensa lisäksi koko joukkoa muita soittimia samaan tapaan kuin AEOC ja muutkin AACM:n piiristä nousseet muusikot. Näin musiikissa on paljonkin tuttua AEOC:n musiikkia kuunnelleille. Levyn avaa Dyanin ”Mama Marimba”.…