Avainsana: pianotrio
-

Juho Valjakka Trio, Britta Virves Trio & Little North – kolme pianotrioa pohjoisesta
Juho Valjakka Trio on toiminut jo vuodesta 2018 lähtien, mutta huomasin trion vasta äskettäin, kun trion debyyttialbumi ”Liminal Spaces” valittiin vuoden 2022 Jazz-Emman ehdokkaaksi. Eikä turhanpäiten valittukaan, sillä Juho Valjakan pianon kirkas kepeys, Anssi Tirkkosen rumpujen vaikuttavan laaja dynamiikka ja Oskari Siirtolan basson syvä voima sulautuvat yhteen orgaaniseksi kokonaisuudeksi, kuten hyvät pianotriot parhaimmillaan pystyvät. Levyllä…
-

Designers: Designers (We Jazz, 2022)
Designers on pianotrio, joka tulkitsee belgialaisen basistin Joachim Florentin sävellyksiä. Pianoa yhtyeessä soittaa omastakin pianotriostaan tunnettu Aki Rissanen ja rumpuja australialainen, jo pitkään Ranskassa asunut Will Guthrie. We Jazz julkaisee trion ensimmäinen albumin We Jazz -festivaaleilla joulukuun alussa. Joachim Florent kertoo, että arkkitehtuuri ja geometria inspiroivat hän säveltäjänä. Hän haluaa tavoittaa sävellyksissään kuvataiteilija ja valokuvaaja…
-

Teemu Kekkonen: Here/There (Teemu Kekkonen Music, 2022)
Pianisti Teemu Kekkonen uskaltautuu mukaan kovasti kilpailtuun pianotriojen sarjaan äskettäin ilmestyneellä debyyttilevyllään ”Here/There”. Albumi koostuu lähes kokonaan Kekkosen omista sävellyksistä, ainoa lainakappale on Egotrippi-yhteen ohjelmistosta poimittu ”Matkustaja”. Esikoislevylleen Kekkonen on valinnut sävellyksiä noin kymmenen viime vuoden ajalta, ehkäpä kyse on eräänlaisesta tähänastisen sävellystyön yhteenvedosta. Teemu Kekkosen trion erityinen vahvuus on kyky rakentaa kappaleista vahvoja ja…
-

Owls: Wendolin’s Monocle (Intersections, 2022)
Itävaltalainen pianotrio Owls kertoo lähestyvänsä albuminsa musiikkia käsitteen ”mesocosm” (olisiko suomeksi mesokosmos?) kautta. Kyse on luonnontieteellisestä koejärjestelystä, jossa liikutaan laboratoriokokeiden ja kenttätutkimusten välimaastossa. Mesokosmos on vaikkapa lasiastiaan tai kasvihuoneeseen rakennettu tila, joka jäljittelee luonnollista ympäristöä, mutta jota on kuitenkin mahdollista kontrolloida. Mesokosmoksessa liikutaan aistein havaittavan makrokosmoksen ja tutkimusvälineillä tavoitettavan mikrokosmoksen välimaastossa. Yhtyeen mukaan ”Wendolin’s Monocle”…
-
Aaron Parks, Matt Brewer, Eric Harland: Volume One & Volume Two (omakustanne, 2022)
Pianisti Aaron Parks, basisti Matt Brewer ja rumpali Eric Harland kokoontuivat elokuussa 2021 studiolle soittamaan musiikkia ilman sen suurempia ennakkosuunnitelmia. He eivät harjoitelleet kappaleita, eivät keskustelleet soitettavasta musiikista ja eivätkä välittömästi kuunnelleet, miltä tallennettu musiikki kuulosti. Muusikot tunsivat, että pitkään kestäneiden koronarajoitusten jälkeen pelkkä yhdessä soittaminen oli korjaava kokemus. Parikymmentä vuotta toisensa tunteneet ja yhdessä…
-
Aki Rissanen: Trio Live (Edition Records, 2022)
On selvää, että yhtyeiden tai muusikoiden asettaminen paremmuusjärjestykseen on tarpeetonta ja mahdotontakin. Silti haluan väittää, että Aki Rissasen trio on tällä hetkellä paras kotimainen jazzyhtye. Vaikka väite on muiden hienojen suomalaisten yhtyeiden kannalta epäreilu, ajatukselle on mielestäni vahvat perusteet. Aki Rissanen Trio on näet onnistunut luomaan niin omaäänistä ja korkeatasoista musiikkia, että se kuuluu pianotriojen…
-
Aki Rissanen Trio Oulussa
Aki Rissanen Trio esiintyi Oulun musiikkijuhlilla 24.3.2022. Kyse oli vuonna 2019 ilmestyneen ”Art In Motion” -albumin julkaisukiertueesta, joka tunnetuista syistä lykkääntyi kahdella vuodella. Trion konsertti alkoi kuitenkin Jarmo Savolaisen sävellyksellä ”John´s Sons”, joka löytyy Rissasen jo aiemmin ilmestyneeltä ”Another North” -levyltä. Sen jälkeen kuultiinkin lähes kaikki viimeisimmän albumin kappaleet, esimerkiksi ”Aeropeans” ja ”Seemingly Radical”. Aki…
-
Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)
Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia. … lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan. Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi…
-
Little North: Finding Seagulls & Familiar Places (April Records, 2021 & 2022)
Pianotrio on jo pitkään ollut eräs jazzin suosituimmista kokoonpanoista. Pianotrioja ja levyjä ilmestyy niin paljon, että voi hyvällä syyllä ihmetellä, riittääkö kaikilla merkityksellistä sanottavaa. Pianon, basson ja rumpujen kolmikko on kuitenkin kiehtova kokoonpano, joka tuntuu avaavan lähes loputtomasti mahdollisuuksia. Pianotriot soittavatkin monenlaista musiikkia, perinteisestä svengistä minimalistisiin toistoihin ja free jazziin saakka. Varmaan juuri pianotrion valtavan…