Avainsana: SwedishJazz

  • Hans Olding: Way Station (El Dingo Records, 2022)

    Ruotsalainen kitaristi Hans Olding on tullut suomalaiselle jazzyleisölle tutuksi ainakin yhteistyöstään saksofonisti Jussi Kannasteen ja rumpali Jaska Lukkarisen kanssa. Täällä pohjoisessa Oldingia on kuultu myös Norrbotten Big Bandin solistina. Olding on julkaissut useita albumeja eri kokoonpanoilla vuodesta 2007 lähtien. (Katso Oldingin diskografia kitaristin nettisivuilta.) Uusin albumi ”Way Station” koostuu seitsemästä Oldingin säveltämästä kappaleesta. Kun yhtyeenjohtajan…

  • Antiikin Karthagosta Saaristomerelle – Ilario Capalbo & Jussi Fredriksson Trio

    Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana . Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen…

  • Fredrik Nordström: Dolores One & Dolores Two (Bluenord Records, 2021)

    Marraskuussa 2020 saksofonisti Fredrik Nordström kokosi levystä varten mielenkiintoisen kvartetin, jossa yhtyeenjohtajan lisäksi soittavat trumpetisti Staffan Svensson, kitaristi Andreas Hourdakis ja italialainen basisti Ilaria Capalbo. Yhtyeessä ei siis ole lainkaan rumpalia. Kahden päivän sessioista syntyi kaksi albumia, joista ”Dolores One” ilmestyi viime huhtikuussa ja ”Dolores Two” marraskuussa. Levyillä on yhteensä 17 kappaletta, jotka ovat lähes…

  • Jan Bruér: Lars Gullin. Saxofonist och kompositör (Bo Ejeby Förlag, 2021)

    Kun avaa Jan Bruérin kirjan saksofonisti Lars Gullinista, huomaa ihan heti pitelevänsä käsissään nykyaikaista tietokirjaa, jonka ulkonäköön on nähty vaivaa. Kuvien joukossa on paljon suoraan päähenkilöön liittyvien valokuvien lisäksi lehtileikkeitä, levynkansia, kirjeitä, sopimuksia, nuotteja, pääsylippuja ja konserttijulisteita. Onpa mukana kuva myös säännöstelykupongeista, mikä muistuttaa sotavuosien olleen taloudellisesti tiukkaa aikaa Ruotsissakin. Runsas ja monipuolinen kuvitus luo…

  • Lennart Åberg (1942 – 2021)

    Ruotsalainen saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Lennart Åberg kuoli 30.9.2021. Vuonna 1942 Helsingborgissa syntynyt Åberg menehtyi 79-vuotiaana pitkään sairastettuaan. Åbergin nimi liittyy moniin merkittäviin ruotsalaisiin jazzyhtyeisiin. Hän oli vuonna 1966 perustetun Radiojazzgruppenin alkuperäisiä jäseniä. Hän myös johti tätä Ruotsin radion vakituista jazzyhtyettä 1980-luvulla. Muita merkittäviä yhtyeitä olivat etnojazzia soittanut Oriental Wind ja erityisesti Rena Rama, jonka…

  • Nisse Sandström (1942 -2021)

    Ruotsalainen saksofonisti Nisse Sandström kuoli 8.9.2021 79-vuotiaana. Bebopin ja hard bobin perinteestä ammentanut Sandström innostui jazzista nähtyään 13-vuotiaana elokuvan ”Glenn Miller Story”. Suurimpana esikuvanaan Sandström piti Sonny Rollinsia kuultuaan tätä livenä Tukholmassa talvella 1959. Omalla urallaan Sandström soitti mm. Monica Zetterlundin ja Ruotsissa pitkään vaikuttaneen amerikkalaisen basistin Red Mitchellin kanssa. Sandström sai vuonna 1972 Gyllene…

  • Christer Landergren: Body and Soul

    Valokuvaaja Christer Landergren (1941–2006) valokuvasi ruotsalaista jazzia ja ruotsalaisia jazztapahtumia yli neljänkymmenen vuoden ajan. Landergren kiinnostui jazzista jo teinivuosinaan nähtyään elokuvateatterissa elokuvan ”New Orleans”, jossa Louis Armstrong ja Billie Holiday näyttelivät. Opiskeltuaan valokuvaajaksi Landergren pystyi yhdistämään jazzin ja valokuvauksen. Hän toimi sekä freelance-kuvaajana että valokuvauksen opettajana. Esittelyssä oleva ”Body and Soul” on Landergrenin ensimmäinen valokuvakirja…

  • Göran Jonsson: Frihetens blå toner. En berättelse on jazzen i Sverige

    Ruotsalaisen toimittajan Göran Jonssonin kirja kertoo nimensä mukaisesti kertomuksia ruotsalaisen jazzin vaiheista. Teos ei siis pyrikään olemaan ”virallinen” jazzhistoria, minkä kirjoittaja itsekin myöntää jälkisanoissaan. Uppsalan yliopiston musiikkitieteen professori Erik Kjellberg on ehtinyt julkaista sellaisen jo vuonna 1985 ja teoksen päivitetty versio on kaikkien vapaasti luettavissa netissä: Svensk jazzhistoria – en översikt. (Kjellbergin kirjaa en ole…

  • Lina Nyberg & Daniel Karlsson: The Night and the Music (Prophone Records, 2021)

    Laulaja/säveltäjä Lina Nybergin debyyttialbumi vuonna 1993 oli duolevy yhdessä pianisti Esbjörn Svenssonin kanssa. Nyberg julkaisi vuonna 1997 toisen duolevyn ja silloin Jacob Karlzon istui pianon äärellä. Sen jälkeen kuluneiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana Nyberg on astunut vahvasti esille nimenomaan säveltäjänä ja erityisesti kolmen tuplalevyn sarja (”Sirenades”, ”Aerials” ja ”Terrestial”, Hoob Records, 2014, 2016, 2017) kuuluu…