-
Kuva ja noin sata sanaa 11
Kuvasin tämän kuvan Tallinnassa viime keväänä (2013). Kuljin kaupungin keskustan kaduilla puoliksi turistin ja puoliksi katukuvaajan asenteella. Etsin siis mielenkiintoisia paikkoja, joissa voisin kuvata kadulla liikkuvia ihmisiä. Silmiin osui myös ympäristön yksityiskohtia. Syöksytorveen kytketty polkupyörä kiinnitti huomion eri väreillä maalatun seinän takia. Seinän vihreän sävyt ja vaalean violetti muodostivat hienovaraisen taustan polkupyörälle. Seinään kiinnitetty, täyteen tungettu…
-
Lee Tanner (1931 – 2013)
Amerikkalainen valokuvaaja Lee Tanner kuoli 7.9.2013 82-vuotiaana Sonorassa Kaliforniassa. Leipätyönään metallurgista tutkimusta tehnyt Tanner kiinnostui valokuvaamisesta nuorena ja yhdisti kuvaamiseen toisen intohimonsa jazzin. Työnsä takia Tanner matkusteli paljon ja sai samalla mahdollisuuden kuvata jazzkeikkoja sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Down Beat-lehti julkaisi Tannerin kuvia ensimmäisen kerran vuonna 1958 ja sen jälkeen hänen kuviaan julkaistiin myös esimerkiksi…
-

Tungosta rajalla
Sauli Niinistön vierailu Torniossa aiheutti pienimuotoisen väentungoksen kauppakeskuksen pihalle. Kovin lähelle ihmiset päästettiin. Se on kai turvallisen ympäristön merkki.
-
Levyjä jazzin rajamailta
Jazzin vapaa henki kannustaa monia jazzperinteestä ponnistavia muusikoita usein tutkimusretkille musiikin rajaseuduille. Esittelyssä olevat levyt kuuluvat tähän perinteeseen ja ne siirtävät jazzin rajatolppia rohkeasti kauemmas sen totutusta ytimestä. Kahden miehen galaksi: Um Jepa (Fiasko Records, 2013) Nimensä mukaisesti Seppo Kantosen ja Joonas Riipan duo luo oman musiikillisen maailmankaikkeutensa. Levy on napakka reilun puolen tunnin seikkailu,…
-

Pyöräillen Iissä – Valto Pernu Photo Marathon 2013
Maamme viimeiseksi torikuvaajaksi mainitun, iiläisen Valto Pernun mukaan nimetyssä valokuvauskilpailussa ideana on liikkua polkupyörällä valokuvaamassa kahdentoista tunnin ajan. Kilpailu alkoi aamulla klo 9 ja viimeinen tehtävä piti palauttaa klo 21 mennessä. Kilpailijoille annettiin kuusi tehtävää, jotka täytyi toteuttaa määräajan kuluessa. Ideana oli kuvata kuuden kuvan sarja, ei kuutta erillistä kuvaa. Valto Pernu säätiön kustantama 1000…
-
Alkulämpöä Iissä
Iissä järjestettiin 30.-31.8.2013 toisen kerran Valto Pernu Photo Marathon. Maamme viimeiseksi mainitun torikuvaajan, iiläisen Valto Pernun mukaan nimettyä valokuvauskilpailua edelsi yhden päivän Alkulämpö-työpaja, jota vetämään oli saatu Sami Kero, Hesarin monesti palkittu lehtikuvaaja. Työpajan tarkoituksena oli lähestyä valokuvausta katukuvauksen näkökulmasta Työpajan aluksi Sami esitteli omaa työtään näyttämällä omia kuviaan ja kertomalla mukavasti niiden taustoista. Esillä…
-
W.G. Sebald valitsi kirjojensa kuvat tarkasti
Saksalainen kirjailijan W.G.Sebaldin (1940-2001) Austerlitz on eräs suosikkiromaaneistani, jonka olen lukenut useampaan kertaan. Kirjan kertoja kertoo verkkaiseen tahtiin kohtaamisistaan kirjan päähenkilön Jacques Austerlitzin kanssa. Samalla lukija viedään juuriaan etsivän Austerlitzin mukana oudolle ja monitahoiselle matkalle 1900-luvun Euroopan historiaan. Kiehtova kirja poikkeaa ulkoiselta muodoltaan tavanomaisesta. Kirjasta puuttuu kokonaan kappalejako. Sen sijaan mustavalkoiset kuvat katkovat tekstin pienemmiksi…
-
Kuva ja noin sata sanaa 10
Olen jo useampana kesänä liikkunut dokumentoimassa kameran kanssa Kristiinankaupungin kesämarkkinoita, jotka ovat pikkukaupungin tärkein ja suurin kesätapahtuma. Markkinoiden aikana kymmenet markkinakauppiaat valtaavat kaupungin keskustan torialueen ja sen lähikadut. Markkinakojut muuttavat tavallisesti rauhallisen ja hiljaisen kaupunkimiljöön visuaalisesti levottomaksi. Tuhannet markkinavieraat kiertelevät ostoksilla kaduilla, jotka yleensä ovat lähes tyhjiä. Näin markkinoiden aikana kaduilla parveilevat ihmiset antavat nyt…
-
Keith Jarrett: Somewhere
Taiteen arvottamisessa pidetään usein uuden etsimistä arvokkaampana kuin tutun ja turvallisen tason säilyttämistä. Toisaalta myös oman äänensä ja luonteenomaisen ilmaistapansa löytäneitä taiteilijoita arvostetaan. Kun Antti Tuuri julkaisee jokasyksyisen romaaninsa, kukaan tuskin odottaa mitään erityisen uutta, eikä kukaan ei ole yllättynyt. Kirjailijan uskolliset lukijat nauttivat uutuuden tuurimaisuuksista omassa rauhassaan, vaikka joku kriitikko jossain saattaa epäillä, oliko…
