Avainsana: basso
-
Charlie Haden (1937 – 2014)
Amerikkalainen basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Charlie Haden kuoli 11.7.2014. Jazzbasson keskeisiin nimiin kuulunut Haden oli kuollessaan 76-vuotias. Hadenin uran vaiheet on koottu ansiokkaasti yhteen New York Timesin muistokirjoitukseen, joten en käy niitä läpi tässä. Sen sijaan esittelen kaunista musiikkia hänen pitkän uransa varrelta. Listalla on musiikkia, joka lohduttaa maailman kaiken hulluuden keskellä. Focus On Sanity…
-
Parole Plongée – yllätys postilaatikossa
Postilaatikkoon tipahti viikolla miellyttävä yllätys. Ranskasta lähetetyssä kuoresta löytyi tyylikkääseen ja pelkistettyyn pahvikoteloon pakattu cd-levy, jonka nimi on “Parole Plongée” (Facing You/IMR, 2014), Googlen kääntämänä “puhe sukellus”. Levyllä soittavat pianisti Henri Roger, basisti Benjamin Duboc ja rumpali Didier Lasserre. Kaikki kolme muusikkoa olivat minulle ennalta tuntemattomia. Saatoin siis ryhtyä kuuntelemaan levyä vapaana ennakko-odotuksista. Levyn koostuu…
-

Vinyylin viehätys – Charles Mingus Presents Charles Mingus
Lokakuussa 1960 basisti Charles Mingus vei levytyssytudioon kvartetin, joka oli siinä vaiheessa esiintynyt jo lähes vuoden ajan Showplace-klubilla New Yorkin Greenwich Villagessa. Tuohon aikaan jazzyhtyeillä oli vielä mahdollista saada klubeille todella pitkiä kiinnityksiä, mikä luonnollisesti kuului yhtyiden yhteissoitossa ja kommunikaatiossa; teki niistä yhtyeitä, ei vaan kokoonpanoja. Yhtyeenjohtajan lisäksi levytysstudioon astelivat äskettäin edesmennyt trumpetisti Ted Curson,…
-

3 x Linda Oh
Basisti Linda Oh tuli ensimmäisen kerran tietooni Dave Douglasin levyltä ”Orange Afternoons” (Greenleaf Music, 2011), joka on osa Douglasin kolmen levyn pakettia Three Views. Kuluvan vuoden puolella Douglasin Greenleaf Music julkaisi Ohin toisen levyn Initial Here ja nopeimmat tilaajat saivat kaupanpäällisiksi myös basistin omakustanteisen debyyttilevyn ”Entry” vuodelta 2008. Kiinalaista syntyperää oleva Oh on syntynyt Malesiassa,…
-

Pohjola, Björkenheim ja UMO
Kun Uuden Musiikin Orkesteri perustettiin vuonna 1975, täyttyi suomalaisessa jazzissa ammattimaisesti ja vakituisesti toimivan big bandin kokoinen aukko. Myöhemmin orkesterin nimi kansainvälistyi UMO Jazz Orchestraksi, jonka talous turvattiin opetusministeriön, Ylen ja Helsingin kaupungin yhteisvoimin. Vuosikymmenten varrella suomalaisen jazzin instituutioksi kasvanut UMO on aloittanut tänä vuonna uuden levysarjan, jossa Yleisradion arkistoista kaivetaan esille mielenkiintoista ennen julkaisematonta…
