-
Suomen Jazzliitto 50 vuotta
Suomen Jazzliiton juhlii tänään 50-vuotisjuhliaan April Jazz -festivaaleilla. Juhlakonsertissa esiintyy saksofonisti Mikko Innasen johdolla joukko 2000-luvulla Yrjö-palkinnolla kruunattuja suomalaisen jazzin kärkinimiä. Innasen lisäksi yhtyeessä soittavat kitaristi Teemu Viinikainen, pianisti Kari Ikonen, basisti Ulf Krokfors ja Tornion jazzpäivillä Yrjönsä saanut rumpali Teppo Mäkynen. Juhlakonsertista alkavaan juhlavuoteen kuuluu myös laajan historiikin julkaiseminen. Historiikin on julkaissut tutkija Janne…
-
Aili Ikonen: Laulan (Groovy Records, 2016)
Aili Ikosen uusi levytys “Laulan” on hänen ensimmäinen omalla nimellään julkaisema albumi. Se solahtaa sujuvasti Tribute to Ella -yhtyeen levyn ja Herd-trion kanssa tehdyn “Jazzbasillin” jatkoksi poikkeamatta kauas niiden teemoista. Aikaisemmista levyistä edellinen kunnioitti Ella Fidgegeraldin perintöä ja esitteli Ikosen taitoja perinteisen svengijazzin tulkkina, kun taas jälkimmäinen liikkui omintakeisen kotimaisen musiikki-ilmiön, jazziskelmän, maisemissa. Pääasiassa Ikosen…
-
Tornionjoki vielä jäässä
Tornionjoki #kevät #maisema #tornionjoki #tornio #jää #spring #ice #Finland #landscape Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 10. 04ta 2016 klo 7.37 PDT Jokakeväinen jäätilanteen seuranta on alkanut.
-
Pauli Lyytinen: Machinery (Eclipse Music)
Lienee pitkälti klassisen musiikin ja sen pitkien perinteiden vaikutusta, että suurin osa jazzin soololevyistä on pianomusiikkia. Free jazzin kokeilujen myötä muusikot kuitenkin innostuivat esittämään ja levyttämään soolomusiikkia myös muilla soittimilla, usein nimenomaan saksofonilla. Hyviä esimerkkejä löytyy vaikkapa Steve Lacyn ja Anthony Braxtonin tuotannoista. Nyt Elifantree-yhtyeen ja Raoul Björkenheimin Ecstacyn riveistä tuttu Pauli Lyytinen liittyy soolosaksofonistien urheaan joukkoon uudella…
-
Kuva ja noin sata sanaa 22 – Ii
Osallistuin Iin kansalaisopiston järjestämään reportaasikuvauksen työpajaan viime viikonloppuna (19.-20.3.2016). Työpajan opettajana ja vetäjänä oli valokuvaaja Touko Hujanen. Hän osasi värikkäästi kuvata tietään perinteisestä lehtikuvaajasta taiteilijaksi, joka käyttää dokumenteissaan pitkälti käsitetaiteen keinoja. Kuvaustehtävänä oli dokumentoida lauantai-iltaa Iissä. Päädyin yllä näkyvän kuvan kaltaiseen ilmaisuun, jossa ideana oli pelkistää kirkonkylän visuaalisesti levottomia katunäkymiä. Kokonaisuutena viiden kuvan sarjani jäi…
-
Verneri Pohjola Quartet Oulun Musiikkijuhlilla 2016
Verneri Pohjola Quartet #jazz #finnishjazz #blackandwhite #bnw #valonkuvia_jazz #anttilötjönen #teppomäkynen @oulunmusiikkijuhlat @vpohjola @akiriki @editionrecords Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 22. 03ta 2016 klo 13.52 PDT Verneri Pohjola Quartet esiintyi 18.3.2016 Oulun Teatteriravintolassa. Konsertti oli osa Oulun Musiikkijuhlia.
-
Jorma Tapio & Kaski: Ghatika (Karkia Mistika, 2016)
Musiikki ei koskaan tapahdu tyhjiössä. Free jazzilla ja täysin vapaalla improvisaatiollakin on juurensa, rikas vaikutteiden verkosto, joiden varassa musiikki elää. Näin myös Jorma Tapion Kaski -trion ensimmäisellä albumilla kietoutuu yhteen monelta eri taholta omaksuttuja aineksia. Levyllä voi kuulla etnovaikutteita sekä idästä että Skandinaviasta, kuten huilun hallitsemalla nimikappaleella ja norjalaisen häämarssin (”Bruremarsj”) pohjalta kasvavalla voimakkaalla tenorijulistuksella.…
-
Phronesis: Parallax (Edition Records, 2016)
Pitkään yhdessä soittanut ja yhteispeliään yhä täydellisemmäksi hionut Phronesis-trio julkaisi ensimmäinen levynsä jo vuonna 2007. Nyt kun on yhtyeen viidennen albumin julkaisemisen aika, trio on asettunut niiden pianotriojen joukkoon, jotka toimivat kuin yhtenä kolmiäänisenä instrumenttina. Phronesis on siis olemukseltaan ennen kaikkea tiivis yhtye ja silloin ei ole enää niin suurta väliä sillä, kuka yhtyeen jäsenistä kulloinkin…
-
Svend Asmussen 100 vuotta
Tanskalainen viulisti Svend Asmussen täyttää tänään pyöreät sata vuotta. Pitkän uransa aikana Asmussen ehti soittaa lukuisten musiikin klassikoiden kanssa, kuten Benny Goodman, Duke Ellington, Count Basie, Coleman Hawkins, Edith Piaf ja Toots Thielemans. Asmussen tuli tunnetuksi myös kapellimestarina ja elokuvamusiikin säveltäjänä. Asmussen esiintyi kvartetteineen Torniossa Joentalolla Kalottjazz & Blues -festivaaleilla kesällä 1996. Asmussen esiintyi 95-vuotiaaksi…
