Vuoden valinnat 2015

2015valinnat

On tullut jälleen Valon kuvia -blogin vuoden valintojen aika. Kokosin yhteen kuluneen vuoden aikana vaikutuksen tehneitä levytyksiä, enemmänkin vihjeenä ja kuuntelusuosituksena. Niin monta kiinnostavaa levyä on jäänyt kokonaan kuulematta, että olisi liioittelua väittää valintojani ehdottoman parhaiden levyjen listaksi.

Fyysisen levyn arvostajana olen hyväksynyt listalle vain musiikkia, jota olen kuunnellut “oikeilta” kädessä pidettävältä levyiltä. Ainoana poikkeuksena on Ilma Recordsin digitaalisten levyjen paketti, jota ei ole lainkaa saatavana fyysisinä levyinä. Sen kuunteleminen sujui toki hyvin suoratoistonakin, joten en edusta tässä asiassa mitenkään ehdotonta kantaa. Musiikki on kuitenkin pääasia ja sen julkaisuformaatti lopulta sivuseikka.

Riitta Paakki Joensuussa 16.10.2015

Riitta Paakki Joensuussa 16.10.2015

Vuoden pianotriot

  • Vijay Iyer: Break Stuff (ECM, 2015)
    Break Stuff” on vakava ja kompleksinen, mutta se soi puhuu kuulijan tavoittavalla kielellä ja jättää mieleen tunteen syvällisestä musiikista. Jos olisi pakko valita, nimeäisin “Break Stuffin” vuoden levyksi. Lue lisää: ECM-uutuuksia.
  • Kari Ikonen Trio: Beauteous Tales and Offbeat Stories (Ozella Music, 2015)
    Beauteous Tales and Offbeat Stories” on täyteläinen ja vivahteikas albumi, joka nousee korkealle kaikilla mittareilla mitattuna. Lue lisää: Beauteous Tales and Offbeat Stories.
  • Riitta Paakki Trio: Characters (Jaskaa, 2015)
    Trion keskittynyt, yksityiskohtiin huolella paneutuva, koko ajan luonnollisesti svengaava yhteispeli takaavat sen, että periaatteessa tutuista jazzin raaka-aineista syntyy täyteläinen, kuulijansa palkitseva teos. Lue lisää: Vinyylin viehätys: Characters.
  • Mario Pavone: Blue Dialect (Clean Feed, 2015)
    Kuulijalle jää vahva tunne siitä, että tämä musiikki on tehty kestämään. Tarinoita kun ei selitetä puhki, vaan ne jäävät useamman kuuntelun jälkeenkin runollisen avoimiksi. Mutta onko basistin johtama yhtye pianotrio? Lue lisää: Blue Dialect.

Vuoden kotimainen debyyttilevy

  • Kasperi Sarikoski & Nuance: Essence (Fredriksson Music, 2015)
    Pasunisti Kasperi Sarikosken melodisten sävellysten varassa levystä syntyy vuoden kotimainen debyyttilevy, joka liittyy tyylikkäästi pohjoismaisen jazzin kuulaaseen perinteeseen. Lue lisää: Kolme kotimaista.

Vuoden vapaat (ja sävelletyt)

  • Audio One: An International Report (Audiographic Records, 2014) & The Midwest School (Audiographic Records, 2014)
    Saksofonisti Ken Vandermarkin uuden levymerkin ensimmäisillä levyillä free jazzin vapaus, sävellysten mahdollisuudet ja rajoitukset painiskelevat tomerasti keskenään. ”An International Report” esittelee Vandermarkin omia sävellyksiä ja ”The Midwest School” tulkitsee Julius Hemphillin, Anthony Braxtonin, Henry Threadgillin ja Art Ensemble of Chigacon musiikkia. Levyt tarjoavat väkevän annoksen ison orkesterin voimakasta musiikkia.
  • Nate Wooley Quintet: (Dance to) Early Music (Clean Feed Records, 2015)
    Free jazz -trumpetistin ja Wynton Marsaliksen musiikin kohtaaminen kuulostaa epätodennäköiseltä. Nate Wooley palasi nuoruuden mielimusiikkinsa pariin ja tulkitsee hienon yhtyeensä kanssa raikkaasti Marsaliksen ensimmäisiltä levyiltä poimittuja sävellyksiä. Lue lisää: Marsalis-tulkintaa.
  • Tomasz Dabrowski & Free4Arts: Six Months & Ten Drops (Barefoot Records, 2015)
    Six Months & Ten Drops” on tarkkaan kuunteluun kannustavaa kamarimusiikkia, jolla on kuitenkin mukana paljon myös vahvaa tunnetta ja free jazzin estetiikkaa. Lue lisää: Mihin tässä basistia tarvitaan?.
  • Liberty Ship: The Wide Open Suite & Noises At Sea (Eclipse Music, 2015)
    Saksofonisti Esa Pietilän Liberty Ship -kvartetti julkaisi jo toisen tupla-albuminsa. Tällä kertaa albumin levyt poikkeavat toisistaan selvästi. Kun ykköslevyllä soittaa ilmaisunsa jo löytänyt ja vakiinnuttanut yhtye, kakkoslevyllä improvisoi rohkeasti rajojaan etsivä tutkimusmatkailijoiden retkikunta. Lue lisää: The Wide Open Suite & Noises At Sea .

Vuoden laululevy

  • Julia Hülsmann Quartet: A Clear Midnight. Kurt Weill and America (ECM, 2015)
    Pianisti Julia Hülsmannin kvartetti ja omaperäinen laulaja Theo Bleckmann tulkitsevat Kurt Weillin Amerikan kauden sävellyksiä balladipainotteisella levyllä tarkasti, kauniisti ja keskittyneesti. Levyllä on myös kolme Hülsmannin sävellystä, jotka hän on kirjoittanut Walt Whitmanin runoihin.

Vuoden jäähyväiset

  • Kenny Wheeler: Songs for Quintet (ECM, 2015)
    Songs for Quintet” jäi pitkän uran tehneen trumpetistin viimeiseksi levytykseksi. Vaikka levy ei tarjoa uutta Kenny Wheelerin musiikkia ennestään tuntevalle kuulijalle, on levyn tunnelma lämmin ja valoisa. Lue lisää: ECM-uutuuksia.
Verneri Pohjola Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Verneri Pohjola Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Vuoden trumpetistit

  • Verneri Pohjola: Bullhorn (Edition Records, 2014)
    Musiikki säteilee aitoa elämäniloa, ei siis halpaa hilpeyttä, vaan oikeaa valoa ja lämpöä. Lue lisää: Bullhorn.
  • Dave Douglas Quintet: Brazen Heart (Greenleaf Music, 2015)
    Trumpetisti Dave Douglasin uusi kvintetti soi toisella levyllään vakuuttavasti Miles Davisin ja Wayne Shorterin hengessä. Tinkimättömän moderniin ilmaisuun tuo maanläheisyyttä kaksi tulkintaa vanhoista hengellisistä sävelmistä.

Vuoden naapuri

  • Svenska Kaputt: Suomi (Moserobie Records, 2015)
    Saksofonisti Jonas Kullhammarin luotsaama Svenska Kaputt luo elämänmakuista ja rosoista jazzin ja rockin fuusiota, jota on kuitenkin vaikeaa luokitella vanhoihin ja tuttuihin lokeroihin. Levy kunnioittaa myös suomalaisen jazzin suuria nimiä. Lue lisää: Jonas Kullhammar & Moserobie & Svenska Kaputt & Suomi.
Juhani Aaltonen kirkkokonsertissa Raahen kirkossa kesällä 2014

Juhani Aaltonen kirkkokonsertissa Raahen kirkossa kesällä 2014

Vuoden saksofonistit

  • Kamasi Washington: The Epic (Brainfeeder,2015)
    Tavanomaista jazzyleisöä laajemman suosion saavuttanut saksofonisti Kamasi Washingtonin todella eeppinen kolmen cd:n paketti on pakko ottaa mukaan listalle. Spirituaalisen jazzin perinteestä ponnistava musiikki on runsasta ja maailmoja syleilevää, kun parhaimmillaan on yhtä aikaa äänessä kolmisenkymmentä soittajaa perinteisestä jazzyhtyeestä kuoroon ja jousiorkesteriin saakka. “The Epic” ei ole aivan mielimusiikkiani, mutta ilmiönä se on hyvin mielenkiintoinen.
  • Juhani Aaltonen & Iro Haarla: Kirkastus (TUM Records, 2015)
    Juhani Aaltonen ja Iro Haarla eivät peittele duolevynsä hengellisiä ulottuvuuksia, mihin jo levyn nimikin viittaa. Lisäksi Haarla on hakenut innoitusta suurimpaan osaan sävellyksistään Vanhan Testamentin Psalmien kirjasta. Duon musiikki virtaa levollisesti ja luonnollisesti pelkistettynä vuoropuheluna.
  • Eero Koivistoinen Quartet: Hati Hati (Svart Records, 2015)
    Toinen suomalaisen jazzin klassikkofonisti on Aaltosen tavoin edelleen hyvässä iskussa. Eero Koivistoinen on koonnut ympärilleen itseään huomattavasti nuoremman yhtyeen. Sukupolvien kohtaaminen toimii upeasti ja tuloksena on kaunista akustista jazzia.
Kitaristi Marc Ducret Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Kitaristi Marc Ducret Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Vuoden kitaristi

  • Marc Ducret Trio: Métatonal (Ayler Records, 2015)
    Sävellysten kehykset ja improvisaation vapaus, nykymusiikin älyllinen viileys ja rockin voima luovat jännitteisiä kiinnekohtia, joiden varassa levystä rakentuu valtavan kiinnostava. Lue lisää: Métatonal.
Aki Rissanen Raahen Rantajatseilla 2014. Rissanen on vahvasti mukana myös Ilma Recordsin levypaketissa.

Aki Rissanen Raahen Rantajatseilla 2014. Rissanen on vahvasti mukana myös Ilma Recordsin levypaketissa.

Vuoden tinkimättömät

  • Ilma Records 1+ 2 + 3 + 5= 4 (Ilma Records, 2015)
    Ilma Recordsin yhtenä kokonaisuutena julkaisemat digitaaliset levyt kyseenalaistavat itsestäänselviä totuuksia ja niiden kylkeen on turhaa leimata nimilappuja. Tinkimättömyydessään kokoelma jättäytyy suosiolla musiikilliseen marginaaliin, kuulijankin puolelta vaivannäköä vaativaksi taidemusiikiksi. Lue lisää: Ilma Records: 1+2+3+5=4.

Vuoden muut

  • Arvo Pärt: Musica Selecta (ECM New Series, 2015)
    Manfred Eicher koostama valikoima Arvo Pärtin 80-vuotisjuhlan kunniaksi on hyvä johdatus virolaisen säveltäjän musiikkiin.
  • Nicole Willis & Soul Investigators: Happiness In Every Style (Timmion Records, 2015)
    Nicole Willis & Soul Investigators esittää svengaavaa soulia kotimaisin voimin.  Laulaja on hieno, bändin soundi ajaton, kappaleet erinomaisia ja kokonaisuus vakuuttava.

Vuoden valinnat aakkosjärjestyksessä:

Juhani Aaltonen & Iro Haarla: Kirkastus (TUM Records, 2015)
Audio One: An International Report (Audiographic Records, 2014)
Audio One: The Midwest School (Audiographic Records, 2014)
Tomasz Dabrowski & Free4Arts: Six Months & Ten Drops (Barefoot Records, 2015)
Dave Douglas Quintet: Brazen Heart (Greenleaf Music, 2015)
Marc Ducret Trio: Métatonal (Ayler Records, 2015)
Julia Hülsmann Quartet: A Clear Midnight. Kurt Weill and America (ECM, 2015)
Kari Ikonen Trio: Beauteous Tales and Offbeat Stories (Ozella Music, 2015)
Ilma Records: 1+ 2 + 3 + 5= 4 (Ilma Records, 2015)
Vijay Iyer: Break Stuff (ECM, 2015)
Eero Koivistoinen Quartet: Hati Hati (Svart Records, 2015)
Liberty Ship: The Wide Open Suite & Noises At Sea (Eclipse Music, 2015)
Riitta Paakki Trio: Characters (Jaskaa, 2015)
Mario Pavone: Blue Dialect (Clean Feed, 2015)
Verneri Pohjola: Bullhorn (Edition Records, 2014)
Arvo Pärt: Musica Selecta (ECM New Series, 2015)
Kasperi Sarikoski & Nuance: Essence (Fredriksson Music, 2015)
Svenska Kaputt: Suomi (Moserobie Records, 2015)
Kamasi Washington: The Epic (Brainfeeder,2015)
Kenny Wheeler: Songs for Quintet (ECM, 2015)
Nicole Willis & Soul Investigators: Happiness In Every Style (Timmion Records, 2015)
Nate Wooley Quintet: (Dance to) Early Music (Clean Feed Records, 2015)

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *