-

Manilaidin saaren rauhassa
Kesämatka vei pariksi päiväksi pienelle Manilaidin saaarelle. Se sijaitsee Pärnunlahdella vain kymmenen minuutin vene- tai lauttamatkan päässä mantereelta ja Munalaidin satamasta.
-

Robbie Robertson (1943 -2023)
The Band -yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Robbie Robertson kuoli 80-vuotiaana 9.8.2023. Bob Dylanin taustayhtyeestä omalle uralleen singahtanut The Band oli 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun merkittävimpiä rockyhtyeitä, jonka vaikutus elää edelleen ns. americana-tyylissä. Suomessa The Band innosti esimerkiksi Wigwam-yhtyettä. Itselleni The Band oli tärkeä yhtye aikoinaan ja varsinkin vuonna 1969 ilmestynyt yhtyeen toinen levyn ”The…
-

Berghäll Brothers Big Band: Vol. II (Boulder Music, 2023)
Berghäll Brothers Big Bandin albumi on Joakim Berghällin todellinen ja ainutlaatuinen sooloponnistus. Berghäll soittaa ison orkesterin kaikki instrumentit ja hän on lisäksi säveltänyt, sovittanut, äänittänyt, miksannut ja tuottanut albuminsa.
-

Raahen Rantajatsit 2023 – kuvasarja
Kuvasarja välittää kuvia ja tunnelmia Raahen Rantajatsit -festivaaleilta 2023 suurin piirtein festivaalin tapahtumajärjestyksessä perjantain iltapäivässä lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön. Suunnitelmissa on lisätä sivulle vielä mustavalkoisia versioita kuvista.
-

Raahen Rantajatsit 2023 – festivaaliraportti
Raahen Rantajatsien tämän vuoden painos oli rakennettu aiemmilta vuosilta tutuista palasista: ohjelmassa kotimaisia kärkinimiä ja ripaus ranskalaisuutta sekä ihmisläheisiä esiintymispaikkoja. Tällä kertaa tarjolla oli varsinkin perjantaina sadetta, joka pakotti siirtämään osan konserteista suojaisempaan paikkaan. Koska aika monella esiintyjällä oli useampi kuin yksi keikka, seuraa raportti enemmän esiintyjiä kuin festivaalin aikajärjestystä. Kuuntelin festivaalin perjantain ja lauantain ohjelman…
-

Tuomo Uusitalo: Songs From Suspended Times (Eclipse Music, 2023)
Tuomo Uusitalo Joensuussa 3.9.2022 Suomalaisen jazzin kenttä on jo niin leveä, että vastaan tulee sellaisia uusia nimiä, jotka olisi pitänyt huomata jo paljon aikaisemmin. Pakko tunnustaa, että pianisti Tuomo Uusitalo on sellainen muusikko, vaikka keväällä ilmestynyt ”Songs From Suspended Times” on jo hänen neljäs levynsä. Ensimmäisen kerran kuulin Uusitaloa viime syyskuussa Joensuussa, kun hän esiintyi…
-

Aki Rissanen: Hyperreal (Edition Records, 2023)
Pianisti Aki Rissanen on ollut vahvasti esillä akustisen pianon taitajana erityisesti triolevyillään, joita Rissasen trio on julkaissut jo neljä brittiläisellä Edition Records -levymerkillä. Nyt Rissanen esittelee sähköisen trion, jossa soittavat trumpetisti Verneri Pohjola ja rumpali Robert Ikiz, vanhoja yhteistyökumppaneita molemmat. Uudessa yhtyeessä Rissanen käyttää pääasiassa kosketinsoittimia sekä tietokonetta ja pyrkii musiikillaan reagoimaan nykyaikaan, jota tekoäly…
-

Janne Huttunen: Two Shadows of You (Hut-Tune Records, 2023)
Elokuvasäveltäjänä ja tuottajana työskentelevän Janne Huttusen toinen instrumentaalinen albumi ”Two Shadows of You” kuuluu viime vuosina ilmestyneiden lukuisien ”pandemia-albumien” joukkoon. Kun pandemia teki äkkiä tyhjään tilaa kalenteriin, Huttunen keskittyi säveltämiseen ja kuvataiteeseen. Valikoima näin syntyneitä jazzsävellyksiä päätyi uudelle levylle, joka jatkaa suoraan vuonna 2018 ilmestyneen Huttusen ensimmäisen jazzlevyn ”Janne Was Here” jalanjäljillä. Levyllä soittaa lähes sama…
-

Kalottjazz & Blues Festival 2023
Torstai 29.6.2023 Kalottjazz & Blues -festivaali vietti 40-vuotisjuhlaa tänä kesänä, vaikka festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 1984. Tarkempaa olisikin ollut juhlistaa neljättäkymmenettä festivaalia. Mutta vuosi sinne tai tänne, musiikki on toki pääasia. Juhlafestivaali avattiin miellyttävässä muistelutilaisuudessa, joka järjestettiin Haaparannan rautatieasemalla. Juhlatilan seinille koristeeksi ripustetut vanhat festivaalijulisteet ja -paidat toivat mieleen monia muistoja vuosien takaa. Festivaali…
