-
Kuva ja noin sata sanaa 18 – Sadetta iPadilla
Olen käyttänyt iPad-tablettia kohta kahden vuoden ajan. En ole kuitenkaan toistaiseksi valokuvannut sillä kovinkaan paljon, koska laitteen kuvausasento on niin hankala. Koska laite kuitenkin on helposti käsillä ja kuvien jakaminen on vaivatonta, olen vähitellen harjoitellut myös tabletilla kuvaamista ja kuvien käsittelyä. Pitkän hellekauden katkaissut sade tallentui iPadin kameralla junan ikkunasta Vaasan ja Seinäjoen välillä. Asettelin…
-
Raahen Rantajatsit 2014 – Kuvasarja
-

Festivaaliraportti – Raahen Rantajatsit 2014
Raahen Rantajatsit on kuulunut suosikkitapahtumieni joukkoon jo pitkään. Kävin muistaakseni festivaaleilla ensimmäisen kerran vuonna 1995, kun äskettäin edesmennyt basisti Charlie Haden esiintyi siellä Quartet West -kokoonpanonsa kanssa. Sen jälkeen Rantajatsit on ollut aina silloin tällöin osa kulttuurikesääni. Raahen Rantajatsit -festivaalin järjestäjien on pakko luottaa Suomen kesäsäähän, sillä festivaalin päänäyttämö Fantti sijaitsee aivan meren rannalla täysin…
-
Charlie Haden (1937 – 2014)
Amerikkalainen basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Charlie Haden kuoli 11.7.2014. Jazzbasson keskeisiin nimiin kuulunut Haden oli kuollessaan 76-vuotias. Hadenin uran vaiheet on koottu ansiokkaasti yhteen New York Timesin muistokirjoitukseen, joten en käy niitä läpi tässä. Sen sijaan esittelen kaunista musiikkia hänen pitkän uransa varrelta. Listalla on musiikkia, joka lohduttaa maailman kaiken hulluuden keskellä. Focus On Sanity…
-
Henri Roger: Parce Que!
Ranskalainen taidemaalari Pierre Soulages on tunnettu pelkästään mustalla öljymaalilla maalaamistaan, kookkaista teoksista. Vaikuttavat työt perustuvat voimakkaisiin siveltimen vetoihin, joiden synnyttämät muodot valon heijastukset nostavat esille maalipinnasta. Pianisti Henri Roger kutsui koolle kolme muusikkoa improvisoimaan Soulagesin teosten herättämien mielikuvien pohjalta. Marraskuussa 2013 Roger, sellisti Eric-Maria Couturier, oboisti/klarinetisti Emmanuelle Somer ja rumpali Bruno Tocanne äänittivät viisi vapaata…
-
Nuorta ja tuoretta jazzia
AR Quartet: AR Quartet (Fredriksson Music, 2014) Nuoret kotimaiset voimat tyylittelevät lupaavasti AR Quartetin debyyttilevyllä. Yhtyeen nimi viittaa pianisti Artturi Rönkään, joka on säveltänyt levyn kaikki kappaleet. Rönkä on ollut vahvasti esillä nimenomaan säveltäjänä. Hän voitti esimerkiksi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian ja Norrbotten Big Bandin Jazzverk-kilpailun keväällä 2012 teoksellaan ”Medianoche”, jonka kvartettiversio kuullaan nyt levyllä. AR…
-
Kahdeksan levyn svengipaketti
Saksofonisti Jonas Kullhammar julkaisi kvartettinsa kymmenvuotisjuhlan kunniaksi peräti kahdeksan cd:n paketin ”The Half Naked Truth” (Moserobie, 2009), joka sisältää yhtyeen konserttiäänityksiä vuosilta 1998 – 2008. Kokoelmassa on yli yhdeksän tuntia tanakkaa kvartettijazzia ja yhteensä 66 kappaletta. Muutamasta kappaleesta kuullaan useampikin versio. Esimerkiksi ”Bebopalulia” on paketissa jopa kuutena eri versiona, joista kaksi on tosin viimeisen levyn…
-
Horace Silver (1928 – 2014)
Pianisti ja säveltäjä Horace Silver kuoli 18.6.2014 kotonaan New Rochellessa 85-vuotiaana. Silver oli syntyi 2.9.1928 Norwalkissa Connecticutissa. Silver kuului ns. hard bop -tyylin keskeisiin kehittäjiin yhdessä rumpali Art Blakeyn kanssa. Silverin mukaan hard bop on be-bopin energisempi muoto: ”The polite bop was more sophisticated. The hard bop is real slam, bang, kicking ass kind of…
-
Lyydinmaa – Mikko Savolaisen valokuvanäyttely
Valokuvaaja Mikko Savolaisen näyttely ”Lyydinmaa” on esillä Ilomantsissa Piirolan pihan näyttelytilassa. ”Lyydinmaa” on kuvakokonaisuus Aunuksen Karjalassa, Aunuksen kannaksen itäosissa, asuvista lyydiläisistä. Savolainen on tullut tunnetuksi vankasti dokumentaarisesta valokuvauksesta, niinpä myös ”Lyydinmaa” liittyy selvästi tähän perinteeseen. Savolainen ei tutki mitään kuvillaan, ei liitä kuviaan mihinkään teoreettiseen ajatusrakennelmaan, vaan uskoo realistisen valokuvan todistusvoimaan. Näyttely ja Savolaisen tuotanto…
